maanantai 26. syyskuuta 2016

Pitkän viikonlopun riemuja

Sofi Oksanen, 3-v
Viikonlopulle saatiin mainio stratti, kun perjantaille osui Sofin 3-v syntymäpäivät! Onnea Sofi Oksanen! Synttäreitä juhlittiin sille kuuluvin menoin, ainoana poikkeuksena, että tällä kertaa paketti oli suurempi ja henkilökunnalle sekä vieraalle väsättiin kaksi kakkua! Hieman Törkyöveriä ja 27 cm:stä omenapiirakkaa, joka uunissa sai pari senttiä lisää herkkua!

Lahjan suhteen tuli hieman ongelmia, sillä itse paketti antoi odotuttaa. Tilaus Zooplussalle oltiin tekenivämme ajoissa, mutta rajan ylitys tullin läpi kesti pidempään. Vahinkoa ei periaatteessa päässyt kuitenkaan tapahtumaan, sillä piippaavaa pakettiauto tuli hyvissä ajoin, heti perjantaiaamuksi juhlien kynnykselle. 

Kuten yleensä, itse lahjaksi tilatut minttulelut (jotka tosin nekin olivat maineensa veroisia) hävisivät kiinnostuksessa Zooplussan isolle pahvilaatikolle ja pahvilaatikon sisältämille herkuille! Kaikki tämä yhdessä oli silminnähden innostavaa ja riemukasta. Lopullisesti kaiken kruunasi räväkkä leikkituokio vieraaksi saapuneen täti-ihmisen kanssa!

Sofin mielestä laatikko vei voiton





Lauantai levättiin ja nautittiin rippeitä; osa porukasta, lähinnä henkilökunta valitteli herkuttelun jälkeistä mahakipua, jota kissat tyytyivät ihmettelemään lähinnä nokosia nauttien. Juhliminen on ammattilaisten puuhaa. Mutta kun juhliminen on niin mukavaa ja hauskaa, päätti henkilökunta siirtää "juhlintaa" ja hauskan pitoa vielä sunnuntain puolelle.


Sunnuntaina auto käännettiin Tampereen suuntaan ja henkilökunta lähti virkistyspäiville Tampereen sympaattiseen kissakahvila Purnauskikseen, jonne oli tulossa myös iso liuta vastaanvanlaisia "henkilökunnan" edustajia eli kissablogien pitäjiä. Kotipitäjällä autoa tankatessa, huomasimme tien poskessa kaksi liftaaja, jotka pitivät käsissään kissankirjaimin tekstattua kylttiä, jossa luki LAPPI. Ei näin kissamielisiä ihmisiä tien poskeen auttanut jättää, vaan pysähdys, rinkat ja reissaajat kyytiin ja eteenpäin. Tampereella pysähdys ABC:lle, jossa kissankirjaimin kyytiin päässeet ihmiset pääsivät kävelemään eteenpäin.

Kissakahvila Purnauskiksen kissamaisen hyvää sienisoppaa

Kissakahvila Purnauskis piti vieraistaan huolta. Aivan ensimmäinen tarjoilu katettiin kuitenkin itseoikeutetusti talon kissoille, jotka saivat herkkukupilliset tuoreita katkarapuja. Tämän jälkeen virtasi pöytiin, mitä maukkaampia annoksia pitkänmatkalaisille ja oman kaupungin kulkijoille. Sunnuntaisin kissakahvila pitää oviaan kiinni, mutta tiistaista lauantaille se hellii puolesta päivästä alkaen, aina ilta seitsemään asti. Kannattaa poiketa!


Vaikka suuri joukko salamavieraita työllisti keittiön, löytyi kahvilan henkilökunnalta aikaa tehdä myös kahvihyvä erikoisruokavalion edustajille. Kiitos siitä!


Siinä missä reilu 20-päinen, lähinnä mammoista ja nuorikoista koostuva kissaporukka piti kameroineen ja tarinoineen elämää, ajatus ja ikävä kotiin jäävistä kissoista hiipi hihasta sisälle. Näin käy yleensä, kun kodista kaikkoaa 30 metriä kauemmaksi. Tällä kertaa olimme järjestäneet riistakameralla pienen tarkkailupisteen, selvittääksemme kuinka kissat pärjäsivät sillä aikaa kun olimme poissa. 




Ja hyvinhän kaikki meni! Vaikka ruokapaikan vierellä kuvannut riistakamera näytti vain murto-osan asunnon pinta-alasta, näytti se kuitenkin oleellisesti kissojen tyytyväisyyden ja sopusoinnun isäntäväen ollessa poissa. Ainoa selkeä pieni levottomuuden hetki tuli tutulle ruokapaikalle kello 16.00-17.00 välille, kun purkkituoretta ruokaa ei sillä kellonlyömällä kuulunutkaan. Siihen aikaan auto hurisi jo moottoritiellä kohti kotia. 


Kotiporukat pärjäsivät mallikkaasti. Esimerkkiä näyttävät Laku (vas.), Hannu ja nukkumapaikalleen kömpivä Pesonen






Ei  kotiinpaluuta ilman tuliaisia! Herkkutikut ja -naksut maistuivat! Sokerina pohjalla, taskuista kaivettiin blogikollegan antamat värikkäät tuliaispalloja. Siinä koko porukka hyöri ja pyöri toistensa ympärillä. Viikonloppu oli täyteläinen itse kullekin, jalkojen lukumäärää katsomatta, eikä siis ihme, että maanantaiaamulle vekkari työnnettiin 30 cm kauemmaksi soimaan.





10 kommenttia:

  1. Ekaks onnea Sofi! Ai sullekin tuli saksanpaketti perjantaina. Mulle kanssa, mutta kun emäntä oli reissussa siellä kahvilan suunnassa, niin vasta tänään pääsin laatikkoon käsiksi :) - Max

    Huippua kun lähditte mukaan kissablogien kirjoittajien virkistyspäivään :) Tuosta riistakameran kuvaamasta kissojen elämästä olisi kiva lukea enemmänkin ;) - emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista! Laatikkoleikit ovat aivan huippuja, niitä kannattaa jo hieman odottaakin!! -Sofi-.
      Otetaan koppi tuosta vinkistä ja palataan asiaan kun sopiva rako löytyy -virkistynyt henkilökunta-

      Poista
  2. Melkoinen viikonloppu teillä. Kiva, kun tulitte mukaan Purnauskikseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarjoilut ja turinat niin talon kuin vieraidenkin puolesta olivat onnistuneet! Kiitos iltapäivänistujaisista!

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  3. Onnea Sofi, oot vielä melekin juniori meikäläiseen verrattuna :) t. Sofi 10 v (Olga ja mami toivottaa kans onnea).
    Oli hauska nähdä, kiva kun maltoitte jättää oman lauman ja käydä tapaamisessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän tässä porukassa voi kuin juniori olla! Kiitos onnitteluista! -Sofi-. Lauman malttoi jättää, kun toimeen keskenään tulevat. Saavat välillä hengähtää meistäkin. Tasapuolista elämää!

      Poista
    2. Eihän tässä porukassa voi kuin juniori olla! Kiitos onnitteluista! -Sofi-. Lauman malttoi jättää, kun toimeen keskenään tulevat. Saavat välillä hengähtää meistäkin. Tasapuolista elämää!

      Poista
  4. Suuret onnittelut Sofi <3

    Ja onpas hyvä idea tuollainen riistakameravalvonta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sofi kiittää! Kamera ollut kelpo hankinta - tullee jossain vaiheessa kamerasta juttua...

      Poista