perjantai 30. syyskuuta 2016

Puu kaatuu!!

"Ei uskalla, ei uskalla", toteaa Laku
Taloyhtiölle iski puiden hävitysvimma. Loppuviikosta tontille saapuivat metsurit, mönkijä ja haketuskone - ja tietysti asiaan kuuluva meteli. "Puu kaatuu"-huutoa ei kuulunut kertaakaan, kun rungot tömähtelivät maahan. Se on vain nostalgiaa.

Se tuli varmistettua, että Laku on porukan arin. Hankalimman työvaiheen Laku viihtyi kylpyhuoneen perukoilla. Samalla arkuudella, Laku sai muita hämilleen, sillä Laku reagoi tilanteeseen murisemalla. Itse moottorisahat eikä mönkijä ollut pelottava, vaan ne kypäräpäiset miehet jotka kiipeilivät puissa. Sofia olisi puusavotta kiinnostanut siinä määrin, että pariin otteeseen Sofi kuikuili miesten ottamuksia nenä kiinni ikkunassa. Sekös miehiä hymyilytti! Lakun murina kuitenkin viestitti Sofille ilmeisestä "vaarasta". "Tuu pois ikkunasta", murisi Laku. Samalla Lakun murina sai Pesosta hämilleen, mutta Lakun auktoriteetti ei aivan Pesoseen yltänyt. Pesonen oli pirteä oma itsensä!

Sofi nenä kiinni ikkunassa seuraa metsureita

Jetta oli rennoin. Mitä nyt silmäkulmalla nopeasti kartoitti tilanteen ja sen jälkeen pääosin pötkötteli tai nukkui koko kaksipäiväisen projektin ajan. Hannu oli reipas, samoin Piri. Molemmat kapusivat jossain vaiheessa pöydälle katsastamaan tilannetta. Tippa oli tuttuun tyyliinsä diiva, eikä koko asia juurikaan hänelle kuulunut.

Hienosti vekarat pärjäsivät ja jälleen kerran yllättivät positiivisesti. Ainoa oli tuo Lakun murinavaihe, mutta turvahuoneratkaisulla sekin oli pieni harmi. Eniten yllättää aina tuo yltiöpäinen reippaus, kun jokin asia hieman jännittää, mutta väkisin täytyy mennä katsomaan ja seuraamaan. 



Hakekone tekee selvää jälkeä ja puhdasta meteliä






Lopputuloksena, vastustuksesta huolimatta, pihapiiristä  katosi monta hyvää eritoten linnuille sopivaa puuta. Liekö metsureiden huolimattomuutta vai informaatiokatkos, ikkunoiden äärelle jäi onneksi pieni vaahteran alku, jossa tirpat voivat hyppiä ja pomppia, toisin sanoen viihdyttää siinä sivussa kissoja. Männyn jyhkeä runko toivottavasti riittää oraville, joita pihapiirissä vilistää parhaimmillaan 6-7 kappaletta. Talossa kun asuu muitakin kuin ihmisiä ja kaikkien soisi viihtyvän!


9 kommenttia:

  1. Kyllä olet rohkea Sofi! :o - Pepsi

    VastaaPoista
  2. Hyvä Sofi! Mäkin uskallan nyt jo katella seinäremppamiehiä, kun ne ei enää pidä niin kovaa meteliä. On oikestaan aika hauskaa, kun ne siellä häärää. t. Sofi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä Sofi katselet siis seinälle kiipeilijöitä! Hiljaisia seinille kiipeilijöitä! Hui! -Sofi-

      Poista
  3. Onneksi taloyhtiö jätti edes pikkuvaahteran ja männyt, että tipu-orava-tv ei täysin häviä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta viserrä! Sieltä tulee hyvää ja laadukasta ohjelmaa; tosin vain päiväsaikaan (henkilökunnan huomautus; yöt ovat nukkumista varten (hymiö)).

      Poista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Jännä seurata tämmöisiä! Meillä puunkaato myös edessä tuossa myöhemmin tänävuonna. Meillä on pari semmoista, jotka riesana tuossa ovat aina olleet. Nyt kun ne saa pois, niin paistaa pihaankin aurinko paremmin. http://www.koivunentimber.fi/metsuripalvelut/

    VastaaPoista
  6. Meille on tulossa paneelit katolle, eli myös pitäisi puita kaataa pihamaalta. Varjostavat niin kovasti. Hyvä että teillä tuo onnistui hyvin.https://www.rakennusjkoivula.fi/puunkaadot

    VastaaPoista