sunnuntai 27. syyskuuta 2020

Sofin päivät lankuttaen

Sofi tuo pirteä Mansikkalelun kantaja, täytti seitsemän vuotta! Juhlat jäivät kuitenkin henkilökunnan naksahduksen vuoksi hieman taka-alalle. Selkä petti ja puolet henkilökunnasta lankutti lattialla ja huusi menninkäisiä ja tonttuja avukseen. Apu löytyi kuitenkin lääkäristä ja apteekin puolelta. Selkä teki tenän välilevyn niksahduksen vuoksi.

Tilattiin pizza - saatiin Sofi!

Sofin synttärit vietettiin hiljaiselossa pari päivää myöhemmin. Rehellisyyden nimissä synttärisankari tuskin itse huomasi synttäreitä. Henkilökuntakin väänsi torttunsa vanhaksi menneestä kermapurnukasta. Kaikki on vanhaa. 

Sofi lienee vanhentunut - lienee, sillä tyttö on pehmentynyt. Sofi on nykyään hitusen rapsutettavampi ja nykyään Sofia saa enempi "syödä". Pussailla niskasta ja rapsuttaa enempi ja parempi. Se on kiva. Vaikka Sofi onkin syntynyt Vihreän huoneen nurkassa, niin Sofi on ollut aika jästipää eikä ole juurikaan kontakteista piitannut. Nyt kurssi on selvästi kääntynyt. 

Sofin seitsemää vuotta on ollut todella ilo seurata - kuinka homma etenee äiti Pesosen kanssa ja toisaalta kuinka itsenäisesti Sofi käyttäytyy. Huoltajan ominaisuudessa täytyy todeta, että kaikki on mennyt hienosti!


Hyvää syntymäpäivää Sofi!

4 kommenttia:

  1. Onnea Sofi! Ottaisin kyllä minäkin pitsalaatikossa pitsan asemesta sinut, mutta toistaiseksi on ollut tyytyminen pitsaan ;) - emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitsaikin maistui, mutta kyllä tuo Sofi on herkullisempi! -henkilökunta-

      Poista
  2. Sofille myöhästyneet onnittelut! <3

    Henkilökunnan selälle paranemista, ikävä vaiva on kehittynyt. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikävä vaiva on kehittynyt-ilmaisu on osuva, sillä kehittymisen kautta kipu yltyi siihen ettei totta vieköön ranka enää maasta noussut. Siihen tyssäsi Sofin synttärihulinat. Kissat lienevät jo tottuneet tähän otuoon ja moninkertaiseen juhlintaan. Juhlitaan milloin mitäkin ja aina välillä juhlitaan jotain tiettyä. Todennäköisesti Sofiakin juhlitaan vielä useampaan otteeseen pitkin vuotta. Milloin on sitten synttäreiden vuoro, siihen ei osaa varmaan kukaan vastata, mutta niitäkin juhlitaan:) -henkilökunta-

      Poista