Mitä mukavaa kelle!?

Sofi on sitä mieltä, että tämä paketti kuuluu
mi..., meille!

Rapia kuukausi sitten saapui valtava ja kaunis postipaketti syvältä Suomen Hämeestä, Tampereelta. Aina kun suuri paketti saapuu, ovat kissat tohkeissaan mitä tällä kertaa tulee! Hyrinä paljastaa uteliaisuuden kuin valheenpaljastus kone. Mitä mukavaa meille!? Mitä mitä mitä!

Kun paketti vihdoin avattiin ja tilattu tuote kaivettiin esiin, kissojen hyrinä hiipui hiljakseen. Mitä ihmettä me tällä teemme? Ei tuoksu, ei maistu. Ei, vaikka kuinka kurkkivat pahvilaatikon kulman takaa tai kannen alta. Ei ole meille vaikka kuinka kiertää laatikkoa, ei se miksikään tästä muutu. Ei edes kolmannella kierroksella. Ei ole oikea osoite! Ei olekaan, sillä siihen loppui kissojen kiinteä osuus.

Piri kurkkii pahvien takaa ja ihmettelee
pakettia...

...vaan paketti tuntuu liian oudolta.

Pesonen on tykästynyt pakkausmateriaaliin.

Sofin on vaikea käsittää ettei paketti ole
hänel... heille.

 Linnut, nuo kissojen ikkunan takaiset ystävät saivat oman postipaketin. Tampereen luontokauppa oli lähettänyt nopealla toimitusajalla 15 litran lintulaudan henkilökunnalle. Osasyy on tietysti myös kissojen, sillä kissat ovat sekaantuneet henkilökunnan "kesäpaikan" linnustoon luovuttamalla karvojaan lintujen pesänrakennuspuuhiin ja esim. tänäkin vuonna pönttöjen syys tyhjennyksessä paljastui, että esim. todennäköisesti Hannun karvat olivat kelvanneet yhteen yksiöön! Ja koska alue vaikuttaa varsin asutulta, henkilökunta halusi lisätä lintujen ruokapaikkojen määrää isommalla siemenravintolalla.

Tähän loppuu kissojen osuus tässä postauksessa - loppu on pyhitetty uudelle 15 litran ruokita-automaatille, joka nimettiin henkilökunnan veljen ex-vaimon mukaan Anulaksi. Veljen nimellä pienempi automaatti roikkuu sivummalla omenapuussa. 

Anulan alku oli varsin karu. Kahdella ensimmäisellä kerralla kesäpaikkaan saavutaessa löysimme sen kylkimyyryssä maasta. Olimme laittaneet Anulan puuhun roikkumaan, mutta jo heti ensi kerralla pähkäilimme sen hurjahkoa painoa. Naru vaihdettiin vahvempaan, mutta sama toistui. "Kukkuu", vastasi Luontokaupan Johanna s-postiin ja myötäeläen itkinauroi Anulan tarinaa ja lintujen ja oravien kekkereitä maahan pudonneiden siementen parissa. Samalla hän antoi kaupunkilaiselle vinkin, että maaseudun oravatkin voivat olla ketkuja ja katkoa narut helposti. 

Vitsi me keksittiin automaatille hyvä paikka, pohtii henkilökunta. Samaa
pohtii myös orava.

Anula pudonneena ensimmäistä kertaa. 

Vinkistä koppi ja seuraavalla kerralla rautasaha käteen ja putken pätkää sahaamaan. Samalla kolme oravaa mennä vipeltää tammea pitkin, jossa Anula aloitti alkutaipaleensa. Nyt uutta paikkaa katsottiin tammen alta, mutta rautatankoon kiinnitettynä - niin ettei orava pääsisi koko koppia tyhjentämään. Ahne orava. Rautakangella räjäytettiin reikää maahan ja lekalla lätkäytettiin loput metrit. Siinä se seisoi kuin Vapauden patsas. 

Tulet tehtiin pihan nuotiopaikalle ja ruvettiin Muu-makkaran kärtsäämisen ohessa seuraamaan Anulan uutta tulemista, olemista. Olemista siinä oli jos kelläkin kun oravat kiersivät tammea ja etsivät reittiä automaatille, me seurasimme oravia ja Muu-makkaran kypsymistä. Linnut seurasivat meitä ja oravia. Muu maa makkara, oma maa automaatti. Päät pyörivät. 

Sitten orava tuli siihen kuivalle oksannäreelle. Lähestyi oksan kärkeä, tunnusteli sen taipuvuutta, katkeamispistettä. Kipitys eteen, kaksi taakse. Näk näk. Kipitys ja kurotus. Sillä välin tikka vetelee siemeniä napaansa. Orava mittaa oksaa, mittaa ja hyppää. Läts! Ei tarvitse rautatankoa kiivetä, kun automaatille pääsee katon kautta. Siinä orava makaa hajareisin vesivanerikaton päällä ja vetää happea. Taisi itsekin yllättyä. Nyt ei ole aika tuumailla vaan edetä ja syödä. Ja hetkessä orava on samalla orrella lintujen kanssa. Anula oli asiakkaansa saanut.

Orava etsii reittiä Anulaan.

Sillä välin kun orava steppailee oksalla, tikka tyhjentää automaattia

Läts! Hyppy katolle onnistu. Mitenkäs tästä eteenpäin. Kummin päin?

Lopulta oravakin löysi orrelle ja rupesi ruokailemaan

Sittemmin Anulan riittoisuutta olemme tarkkailleet ja todenneet, ettei se muiden ruokinta-automaattien lisäksi riitä kuin reiluksi viikoksi. Lisäksi Anulan asiakkaat olivat laittaneet "liiketilat" uuteen uskoon, sillä ortta ja aukkoa, josta siemenet valahtavat oli höylätty urakalla. Samoin reikää, josta alkuasetelmassa roikkui naru, oli myös sorvattu. Lisäksi oli myös aloitettu kattoremontti ja revitty kattoa irti. Suosittu paikka. 

Tänä viikonloppuna pihan linnusto, tai tarkemmin kooltaan pienemmät saivat uuden pöntön, kun kesällä huolestuttavan rikki nakutettu linnunpöntön lentoaukko pellitettiin uuteen uskoon. Tämän pöntön suuaukko on sovitettu esim. sinitiaiselle, jolle kelpaa n. 28 mm aukko (vertauksena kirjosieppo 30 mm ja talitiainen 32 mm). Samassa pönttökatsastuksessa selvisi kuusen kätköissä lepäävän pöntön mielenkiintoinen sisustus, sillä yhteen pönttöön oli raahattu nippu kuivia tammen lehtiä. Lienee linnun talvipesä. 

Sinitiaisen pönttö oli kesällä mennyt 
hurjaan kuntoon.

Sinitiaisen pönttö sai uuden pellitetyn
oven.

Alla olevaa vanhaa kerrosta ei raaskinut poistaa, sillä 
pönttö on niin nokkelasti sisustettu talvea varten. 

Uutta ruokintapaikkaa ja uusia pönttöjä tarvitaan, sillä muutaman tunnin vierailun aikana paikalla piipahti ainankin 50 talitiaista, 30 viherpeippoa, 20 sinitiaista, 10 hömötiaista ja pikkuvarpusta, viisi närheä, kaksi käpytikkaa, harakkaa ja mustarastasta. 

Voe että, olisi Pesosen porukoilla mukavaa mökin pihatarhasta (jota ei ole. Mutkikas juttu johon ehkä joskus tulee selvennys) tarkkailla ja ihmetellä pihapiirissä poukkoilevia lintuja. Nyt saa kaupungin oma lintulaivue riittää ja onhan siinäkin kun tintit tekevät ikkunan äärellä syöksyjä. Tai kun mustarastaat kaivelevat takapihan rinteen lehtikasoja.  

Remontoijat käyneet "korjaamassa" katon ja orren. Rakennustarkastaja
tarkkailee tilannettaja puuttuu mikäli talvi tekee tepposia. Tätä
hömötiaista uudistukset eivät haittaa.