Niilo

Siitä on tasan 12-vuotta kun isäni huusi "Per....", kurkatessaan auton ikkunasta ja nähdessään pienen kissanpennun matkustamassa kämmenellä, kun piipahdimme portilla esittelemässä uutta perheenjäsentä. Näin Niilo saapui meille. Niilo Karvalärvi. 

12-vuotta on Niilon kanssa ollut iloa, itkua ja jännitäviä tilanteita. Onneksi iloa selvästi enemmän kuin itkua ja jännittäviä tilanteita! Kertaalleen Niilo on kissatalon jälkeen saanut kokea muuttamisen jännityksen. Nyt Niilo on asunut tässä asunnossa 11½-vuotta. Pihamaa on tullut tutuksi oleskelualueena, pallon peluu areenana ja syksyisin omenan metsästyskenttänä. Pihalla on nukuttu, pötkötelty puskissa, pidetty sadetta, juostu ja juostu koiraa karkuun - unohtamatta tuoreen ruohon rouskuttamista, jonka jälkeen monet oksennukset on heitetty luontoon. 

Alku Niilon kanssa oli tietysti yhteisen sävelen etsimistä, mutta Niilo oppi isoveljiltään Harmilta ja Sutilta paljon ja niitä oppeja ja vaikutteita Niilo on kantanut läpi elämänsä. Pienenä Niilo haki rajoja mm. laittamalla perheen kukat uuteen uskoon. Into oli lopulta niin kova, että suurimmasta osasta kukkia jouduttiin luopumaan. Jukkapalmu ei ollut sovelias kiipeilypuu. Niilo vaikutti muutenkin asunnon sisustukseen, sillä Niilon mielestä boordinauhat olivat väärä valinta tai väärässä paikassa tai väärän väriset. Tai muuten vain kissamaisen mukavat. Niitä Niilo tykkäsi repiä. Muuton yhteydessä boordinauhoja "paikkailtiin" pikaisesti vesiväreillä ja läpi meni tarkastuksessa.

Lääkärissä on Niilon kanssa juostu pariin otteeseen ihan tosissaan. Erään joulun alla oli kangaskaistaleesta hävinnyt n. 10-15 cm:n pala ja vieressä oli hieman verta. Pikaisesti siis lääkäriin, jossa otettiin röntgen ja kahdesti annettiin rauhoitetta ja yritettiin oksennuttaa. Niilo ei lääkärissä oksentanut, mutta kotiinpäästyä myöhään illalla tavarat tulivat ylös. Oksennuksen seassa oli kadonnut suikale kangasta ja homma oli siltä osin paketissa. Lääkärissä olimme olleet aina 21.30:een asti ja kun aukioloaika oli mennyt 1½ aikaisemmin umpeen, palkitsimme henkilökunnan seuraavana päivänä konvehtirasialla. Olivat iloisia suklaasta ja Niilosta. Pissaamattomuuden vuoksi olemme myös juosseet lääkärissä, mutta vain kerran. Muuten Niiloa on hoidettu mm. hammaskiven vuoksi. Vuoden alussa havaittu aivokasvain on toistaiseksi pysynyt maltillisena.

Niilo on kautta elämänsä tykännyt kanniskella tavaroita. Pienenä Niilo retuutti sukkia ja myöhemmin innostui muutamasta tuliaislelusta. Mieluisin lienee ollut tuliainen Rovaniemeltä, torin vierestä; pörröinen keppi, jonka päässä on pienet tupsukat. Se oli mieluisa, mutta meni ajan myötä rikki. Porvoosta löytyi kepille hieman vastinetta, pehmeä porkkana, mutta yksittäisen porkkanasadon korjasi hävikki. Kerran porkkanakeppi löytyi parvekkeen alta, mutta toistamiseen ei. Kovan onnen lelu. Myös kaupoista ne ovat hävinneet. Olimme tietysti pulassa kun kannettavat lelut hupenivat, sillä Niilo todella tykkäsi kanniskella niitä. Apuun tuli "Repe". Vanhasta viisaampana "Repejä" ostettiin useampi kappale; alkuperäinen Repe, Vararepe ja Ripa. Repestä on jo hygieenian vuoksi luovuttu ja nyt on vuorossa Vararepe. 

Niiloa on juhlittu kutsuin ja kakuin. Monikerroksinen seiti-kakku ei vaan ollut juhlakalun mieleen ja kaikki meni vieraiden suuhun. Muuten ollaan usein yhdessä kokoonnuttu kahvittelemaan ja juhlimaan Niiloa. Niilo ei juurikaan juhlista ole piitannut.

Loppujen lopuksi elo Niilon kanssa on ollut palkitsevaa. Kuinka usein Niilo onkaan tietämättämme ohjannut meitä, kun perheeseemme on tullut uusi jäsen. Niilo on kertonut tälle uudelle jäsenelle talon tavat ja miten päin kello pyörii. Niilo on avoimin mielin tarjonnut apuaan. Ilman Niiloa olisimme kasvattaneet kissat vähintäänkin kieroon. 12-vuotta on mennyt nopeasti, mutta aikaan mahtuu paljon. Eikä tapahtumilla niin väliä, sillä jokainen päivä Niilon kanssa on ollut kultaa!