sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Hoikistuva Pesonen

Jo silmämääräisestikin katsottuna Pesonen on hoikistunut selvästi. Laihtumista on tapahtunut sopivasti ja Pesonen on pääsemässä rantapallosta rantakuntoon. Tip top-kuntoon vaadittaisiin vielä sentti tai pari, mutta näinkin on hyvä, sillä Pesonen pystyy esim. paremmin hoitamaan hygieniaansa. Pylpyrän peseminen on helpompaa, eikä ylimääräisiä roippeita tarvitse jahdata paperipalan kanssa. Pesonen on notkeampi, aktiivisempi ja se näkyy enentyvänä liikkumisena. Henkilökohtainen touhukkuus - pomppiminen sinne tänne - pitää kroppaa kunnossa ja näin palkinto tulee vaivihkaa omasta takaa. Illan vireyttä nostavalla leikkituokiolla on myös oma osansa. Kaikkia pyritään edes hieman saamaan liikkeelle, myös Pesosta. Ruokakippojen määrää ollaan myös hieman vähennetty. Nakkikioskia ei löydy enää jokaisesta nurkasta.

Pesonen painoi maaliskuun 2015 alussa 5,5 kg, huhtikuun alussa 5,3 kg ja toukokuun alussa 5,1 kg. Tullessaan aikoinaan meille Pesosen paino oli n. 3 kg, jos sitäkään.

1½ vuotta sitten Pesosella oli takakannikoissa rasvapatteja; niitä ei ole enää ollut. Tiineyden hormonaaliset muutokset ja kunnon ruoka ovat saaneet kehon toimimaan. Turkki on parempi kuin koskaan. Se kiiltää ja on sileä. Karva on vahvempaa ja pidempää, eikä sellaista terävää vajaaravinteista nysää kuin meille tullessaan. 
Entisestä piiskahännästä on tullut hieno diivamainen leidi. Persoonallinen puuhastelija. Pesosessa on myös hienoa se, että se pärjää itsenäisesti. Se osaa hoitaa ruokailun, leikit ja kaikki muut kissamaiset asiat. Se osaa tulla ruohojonoon, pyytää parvekkeen ovea auki, kertoa naksunälkänsä, hakeutua lepäämään oikeille paikoille, olla pelkäämättä imuria jne... Pesonen osaa pyytää huomiota, lukea tilanteita, luottaa meihin ja sama toisin päin. Me osaamme paremmin kommunikoida Pesosen kanssa. Pesonen on porukkassa vahva lenkki, ihan niin kuin kuka muukin.  




Crunchy Feather-lelukeppi
Amerikanherkku Crunchy Feather-lelukeppi on mainiossa käytössä. Sen kokonaispituus (n 170 cm) mahdollistaa pitkän leikkisäteen ja näin kissaa saa pidettyä helpohkosti liikkeessä. Keppi on kolmiosainen; keppi on n. 80 cm, jonka jälkeen tulee n. 13 cm:n taipuisa osuus ja muovinarua on n. 65 cm. Narun päässä on nippu luonnonhöyheniä, joista lähtee kiinnostavasti rapisevia suikeroita. Näin Pesonenkin pääsee osalliseksi Crunchy Feather-lelukepistä. 
Kestävä keppi kiinnostaa kaikkia, se halutaan omistaa. Kesken leikin höyhennippu saatetaan napata suuhun ja koko keppi varsineen poikineen kuskata sivummalle. Parin kuukauden leikin jälkeen muutama sulka on irronnut, mutta kepin voi silti laskea erittäin kestäväksi ja laadukkaaksi. Varsi on jämäkkää, mutta samalla elastista.

Hannu saalistaa persoonallisella tyylillä. Pesonen kuulostelee
taustalla.


Laadukkuus näkyy hinnassa, sillä verkkokauppa Zooplus myy

keppiä hintaa 14,49 e. Hinta pysyy juuri ja juuri kohtuudessa. 



Asteikko 1 - 5 tassua
  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti