Niilo

Niilo on nukutettu viimeiselle matkalle. Tähän kipeään ratkaisuun päädyimme kun Niilo sai la aamuna rajun kohtauksen, joka ei loppunut. Jo pidemmän aikaan Niilon ruokahalu oli ollut kehnon puoleinen ja paino oli pudonnut lyhyessä ajassa vajaan kilon. Edes perinteinen seiti ei enää puhutellut. Samoin olemus oli muuttunut apaattisemmaksi. La aamuna saatu kohtaus oli nopeaa pyörimistä ympäri, niin pitkään että lopulta Niilo kaatui uupuneena maahan, lepäsi siinä hetken ja jatkoi pyörimistä. Niilosta paistoi tilanteen hallinnan menettäminen. 

Kaikki tapahtui nopeasti. Talo hiljeni nopeasti. Porukan johtaja poistui. Välittömästi kävi ilmi, kuinka suuri persoona Niilo oli. Niilo ohjasi liikennettä, piti kaupunkia yllä. Jetalla on ollut vaikeinta - Niilo on ollut Jetalle noja, isoveli. Suru on tietysti läsnä - kaikki suremme tahoillamme. Kaikki olemme tilanteesta hämillämme. Itse kukin pälyilemme nurkkiin, niihin totuttuihin paikkoihin, joissa Niilo kulki. Näin Niilo on jättänyt jälkensä. 

Tallella on myös ilo - ilo siitä, että saimme vuoden alusta saadun aivokasvain-diagnoosin jälkeen viettää näinkin pitkän ajan Niilon kanssa; ajan joka oli realiteetit mukaan lukien täysipäiväistä iloa. Muistot ovat valtavat ja hetket suuret! Niitä kokemuksia ei pois saa. Ilo on kaikista niistä 12:sta vuodesta. 

Katse on pidettävä edessä päin, unohtamatta menneitä. Saappaat ovat jaossa. Pakolla ei sovitella, vaan antaa ajan kuljettaa. Jokainen päivä on osa elämää ja sitä jatketaan ottamalla ensimmäinen askel. Välillä pysähdytään, välillä juostaan. Välillä kompuroidaan, välillä hypitään. Niilo on kuitenkin läsnä jokaisessa hypyssä ja jokaisessa kompuroinnissa, jokaisessa päivässä - se on varma.