torstai 15. lokakuuta 2015

Kuulumisia

Pesonen valitsi yllättävämmän nukkumapaikan
Pesonen on jo tovin viettänyt hiljaiseloa - sen kummempaa arjen tavallisuudesta poikkeavaa; ruoka-aikana kiertää pari kertaa keittiötä ympäri, koputtelee parvekkeen ovea ja nukkuu välillä pikkutuolissa tai sohvan perällä. Ei kuitenkaan mitään tylsää junnaamista, mutta ei sen kummempia mitä kommentoida. Tänään, kaikesta tavallisuudesta poiketen, Pesonen valitsi nukkumapaikakseen ikkunan äärellä olevan pyörylän. Paikan, jossa Pesonen ei oikeastaan edes käy. Juuri oikealla hetkellä, juuri oikeasta narusta osasi Pesonen nykäistä. Tällaista on elo Petskun kanssa -pieniä  iloisia "nyrjähdyksiä" silloin kun niitä ei osaa odottaa. 

Em. parvekkeella käyminen on aavistuksen lisääntynyt siinä määrin, että illan aikana (lue puolen tunnin aikana) saattaa Pesonen "haluta" parvekkeelle useammin kuin kahdesti. Kunhan käy rontti koputtelemassa, varmistamassa että ovi on kiinni. 

Muuten kaikki menee hienosti ok. Vyötärö on mallillaan ja leikki sujuu. Ruoka maistuu vuoroin unen kanssa. Välillä tietysti kuristaan ja jahdataan Jepua. Sellaista idyllistä kotielämää.






Petsafen Drinkwell juoma-automaatti



Sofi ja Laku ihmettelevät uutta laitetta.

Petsafen Drinkwell juoma-automaatilla pyrimme tarjoamaan kissoille puhdasta ja raikasta vettä läpi päivän. Juoma-automaatti on verkkovirralla toimiva, n. 1,2 litran vetoinen vesipiste. Johdon pituus on n 1 ½ metriä. Ensimmäisestä myyntipakkauksesta (Musti ja Mirri) puuttui adapteri, jota ilman laite ei toimi. Saimme "uuden" adapterin ilmoittamalla asiasta. 



Automaatin ovaalinmuotoinen vesiosa on pienehkö. Laite on hiljainen, vaikka veden lotinan kuulee. Lotina ja pieni hyrinä eivät häiritse. Veden virtausta (ja samalla lotinaa) pystyy aavistuksen säätämään. Laite on pienikokoinen ja menee kapeaan tilaan. Juonti tosin tapahtuu usein laitteen sivusta! Vesi pysyy mukavasti puhtaana ja raikkaana, eikä huomattavaa karvankerääntymistä näy. Veden vähentyessä, sitä pitää lisätä eli vedenkulutusta täytyy muistaa seurata, muuten riskinä on automaatin vaurioituminen.

Petsafe Drinkwell
Juoma-automaatti Mini
Petsafen Drinkwell juoma-automaattia olisi syytä putsata kerran viikon viikossa ja moottoriosiota n. kerran kuukaudessa. Säiliön avaaminen on osoittautunut vaikeaksi, mutta muuten laite on helppo putsata. Putsauksen voi suorittaa astianpesuaineella, kunhan muistaa huuhdella pesuaine jäämät huolella pois.

Juoma-automaatti vaatii välillä uuden suodattimen vaihdon. Musti ja Mirri myy kolmen kappaleen suodatinpakkauksia hintaan 15,60e, kun vastaavasti verkkokaupat Koiravaruste.fi hintaan 8,90e ja Zooplus 7,99e. 

Laku työntää päänsä kouruun, jolloin vesi tulee poskipäistä ulos lattialle


Koska Drinkwell juoma-automaatti lorottaa vettä pienenä putouksena, kiinnostaa se myös kissoja leikkiin ja sen vuoksi on pienen pyyhkeen käyttö suositeltavaa laitteen alla. Vettä tapaileva tassu kastelee nopeasti ympäristön. 


Aiempi Petmate Deluxe Fresh Flow - automaatti,
joka ei lorise





Jetta tykkää "pelata" juoma-automaatilla eli heilutella tassua putoavassa vedessä. Jetta myös juo laitteesta. Näin kävi tämän jutun teon aikana: ensin meni tassu ja sitten vasta suu - "No nyt siellä on sitten karvojakin..."Myös Tippa käy juomassa, Pesonen ja Laku käyvät laitteen luona, mutta eivät juo. Aiemmasta Petmate Deluxe Fresh Flow - juoma-automaatista joivat sekä Pesonen että Laku. Arvostelu siitä laitteesta 10.07.2015 julkaistussa blogitekstissä. 

Juoma-automaatti ei korvaa tavallista juomakippoa! Petsafen Drinkwell automaatti häviää käytössä aivan arkiselle lasiselle neliskulmaiselle juomakipolle. Koska automaatin käyttö on melko vähäistä ja joitakin osia on todella hankala irroittaa, putoavat tassupisteet neljästä kolmeen.


Asteikko 1 - 5 tassua

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti