lauantai 23. syyskuuta 2017

Synttäritunnelmia!

Niin se on Pesosen tytär Sofi, rientänyt 4-vuoden ikään! Tyttö ei siitä aamulla tuntunut olevan moksiskaan, kun katseli lämpöisen syyspäivän pihatohinoita. Enemmän ihmetteli valokuvaajaa, joka tirkisteli punaisen verhon takana. 


Sofi ja punainen mat..., ei vaan verho.


Välillä jännitti ja piti käydä toisaalla

Sofi on jännä tapaus. Kaksi vuotta sitten maaliskuussa olen lähettänyt seuraavan tekstiviestin
: Sofi kantaa palloa ja ulisee. Onpa "hirveä" ääni.


Viesti sisältää jännän lainausmerkkeihin laitetun sanan. Sofilla on edelleen tapana kantaa palloa tai muuta vastaavaa riepoteltavaa ja ulista "hirveällä" äänellä. Näiden parin vuoden aikana tuo ääni muuttunut meidän prinsessan ääneksi. Samalla se on tyyliltään yhteneväinen tiettyihin Pesosen ääniin. 



Ja nyt Sofi on siis 4-v. Päivän kunniaksi aikuiset saivat perinteeksi muodostuneen törkyöverikakun ja Sofi nautiskeli Lakun kanssa kanan filee palan. Seuraavassa tunnelmakuvia synttäreiltä.


Aamulla tuotiin viereisestä koirankakka metsästä
nippuruohoa ja laitettiin jakoon. Aluksi Sofi katseli
tilannettasivummalla, mutta lopulta reipastui
hakemaan annoksensa itse.

Sofi taisi aavistaa päivän erikoisuuden ja tarkasteli
tilannettaolohuoneen pöydän päällä. Välillä
kuitenkin pitkä odotus purkautui kunnon
haukotuksilla.
Kissa-täti vieras osaa vetää oikeista naruista
ja tuoda persoonallisia lahjoja. Sofi sai
tuoksuvat hanskat ja vessapaperihylsyn.

Samoin kissa-täti vieraan omat sukat
kiinnostivat. Vieras ei kuitenkaan
sukistaan luopunut.

Mukavat juhlat olivat jälleen kerran. Synttärisankaria huomioitiin hieman enemmän, mutta lopulta kaikkien kanssa leikittiin. 




  

8 kommenttia:

  1. Oletpa saanut erityisen lahjan!! Onnea! - Pepsi ja Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos P & M! Hieman pelotti tuo hanskajuttu, kun näyttivät nuo vaaleat törröttäjät erehdyttävästi Hattiwateilta! Ei ollut. Uskalsin puraista! -Sofi-

      Poista
  2. Paljon onnea kauniille Sofille! :)

    VastaaPoista
  3. Paljon onnea Sofi! Vallan mainiot syntymäpäiväjuhlat teillä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mainiot ja maukkaat synttärit olivat. Näitähän voisi juhlia vaikka joka päivä! Muistakaa muutkin juhlia!-Sofi-

      Poista
  4. Onnea Sofi! Hienoja lahjoja, juuri parhaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ne sukat olisin vielä halunnut pitää! -Sofi-

      Poista