Pesosen porukoilla joulukuu on saamassa ihan omanlaisensa teeman, sillä täällä vietetään jonkilaisia huitajaisia. Kissoilla on levottomat tassut, eikä ne lepää edes öisin! Koko homma sai alkunsa aivan joulukuun alusta, kun Hannu ja Laku tutustuivat tämän vuoden joulukalenteriin ja tämä tutustumine päättyi pieneen tassujen heilutteluun. Onneksi kyse ei ole kuitenkaan agressioista, vaan veljellisestä läpsyttelystä.
Homma jatkui paria päivää myöhemmin, kun samaiset herrat, Hannu ja Laku pötköttelivät iltapäivä-nokosia nojatuolin pohjukassa. Kaverimaista kaulailua ja turkin pesua. Seesteistä söpöilyä ja varsin kuvauksellista. Koko homma ajettiin kuitenkin alas, kun söpöilyn mielikuva piti rikkoa heiluvalla tassulla. Ei kuitenkaan agressiivista, eikä edes painia. Kuitenkin sellainen jännä "tassut ilmaan"-ratkaisu.
Ensin söpöillään ja sitten huijotaan. Hö. Hannu (vas,) ja Laku |
Piri on pari kertaa vienyt "tassuttelun" asteen pidemmälle ja ottanut yhden kissan tikkaremmin kokoon. Henkilökunnan harmiksi Piri tikkailee öisin ja aivan henkilökunnan läheisyydessä. Yksi osuma on livennyt silmäkulman kupeeseen ja useampi reikä on rapsahtanut otsan rajaan. Tämä tapahtuu öisin kun kaikki nukkuvat. Siis Pirikin nukkuu. Poika puolipöhnässä joko venyttelee tai Hannun ja Lakun vanavedessä huitelee.
Piri takoi tikkatuloksen |
Kuu on puolessa ja täysikuuta tyhjennettään. Jokohan rauhottuisi vai vieläkö lähestyvä kuusijuhla saa kissat aivan villeiksi. Todennäköisesti saa, mutta pysyisi edes tassut maassa.
Auts, näkeeköhän Piri painajaisia, joissa pitää huitoa 🤔
VastaaPoistaEipä tiedä - kaverilla on ainankin tapana yöaikaan venyyyyyytellä reippaasti ja todella rennosti. Piri on öisin aivan toista poikaa. Tosin tässä tapauksessa taisi olla ripaus villimpää yöskentelyä? -henkilökunta-
PoistaSielläpä on villiä menoa kun henkilökuntakin saa osansa! Moottoripyöräkypärää ostamaan vaan, se päässä ei tule tietämättä naarmuja naamaan. :'D
VastaaPoistaWilliksi on meno mennyt ja vieläpä joulun alla. Ensin käsi sai osumaa ja sitten pää. Ei viittis mennä kypärä päässä nukkumaan, mutta kai se on pakko. Heitetään kuitenkin hymiö:) -henkilökunta-
Poista