torstai 21. huhtikuuta 2022

Aikansa ottaa

Ei auttanut vaikka kuinka teki kaiken mitä on valistettu, desit, maskit, välit, autokin tankattiin käsineen kanssa ja välillä ovet on auottu hihaa käyttäen. Sen että ehti tajuamaan pääsiäisen alkaneen, niin johan se sen siliän tien päättyi. Kaikki kiva meni periaatteessa roskikseen. 

Henkilökunta on ollut tämän viikon "outo", oudompi kuin normaalissa arjessa. Jo pelkästään se, että se haahuilee, vaeltaa ja örisee keskellä arkea. Ovi ei kuitenkaan käy. Kukaan ei mene, kukaan ei tule. Samaan aikaan kevät takoo ikkunapuitteita ja herättelee luontoa pyrähtelemään. Kissoilla ollut mietittävää. Kestettävää. 


Pesonen ihmettelee hikistä ja örisevää mökkyä hänen aurinkoppaikallaan

Ruokahuolto kuitenkin toimii, varsinkin kissoilla. Elävät kuin kuninkaalliset. Mutta kuvitelkaapa kun kuninkaallinenkin joutuu vilkuilemaan ja ihmettelemään. Kuvitelkaa kuninkaallisen silmiä. Sellaisia pälmäilyjä Hannu on tehnyt. Zäp zäp, eikö nuo jo lähde. Ihanko oikeesti, tänäänkin? Onkohan kissoilla jokin ihmisen sietoraja, vaikka tietävät itsekin että ne palvelevat niitä (ja rakastavat niitä tai "rakastavat"). 

Sofi on ollut lähimpänä kadottaa järkensä. Se löysi peilin sisältä kaverin. Kurkki kuin kaivoon ja sieltä kurkattiin takaisin. Meinasi juosta karkuun ja ehkä juoksikin, mutta palasi paikalle. Kurkkasi ja sama naama loisti siellä kuin edelliselläkin kerralla. Siinä vaiheessa laitoimme oven takalukkoon, ettei vain kukaan selväjärkinen sattuisi vahingossakaan pääsemään sisään ja näkisi mitä sakkia täällä asuu. 


Kaveri? Asuks sä siellä, asuks mä täällä? Sofi tekee tuttavuutta.

Posti kulkee ja kantaa mainoslehtiä ja ilmaisjakeluita. Ei mitään terveen papereita. Pikkuräppänä puskee katuhiekkaa, joka on todettu epäterveelliseksi. TV, annetaan sen olla omassa arvossa. Pesonen elää eri aistien varassa ja ottaa rennommin, mutta taitaa myös tuntea, että lämmöt ovat nousseet ikkunan ulko-, sekä sisäpuolella. Otetaan rennosti, otetaan Pesosesta oppia. Kissat ovat fiksumpia kuin ihmiset. 

Hetki tässä vielä menee. Henkilökunnan neljästä jalasta n. kolme tuntuu tällä hetkellä toimivan. Vielä nuo (kissat) pälyilevät, mutta tuntuvat tietävän, että henkilökunta on parempaan päin menossa - tarkoittavat pälyilyllä sitä, että kierrämme vielä parin päivän ajan ympyräkeittiötä ja haemme automattiikkaan uuttaa suuntaa. Aikansa kutakin.  


4 kommenttia:

  1. Höh, ootteko koittaneet patistaa henkilökuntaa käyttämään neljää jalkaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun saisi edes toisen kaksijalkaisen kulkemaan normaaliin tapaan. Käyntiäänet eivät ole kummallakaan vielä normaalit. Onkohan nää nyt niitä sähköversioita, kun makaavat latauksessa koko ajan? -Petski porukoineen-

      Poista
  2. Pikaista paranemista ja paluuta normaaliin kissojenpalvelemisjärjestykseen! <3 Meilläkin tuo rutto oli ja sitten onneksi meni, kaksi viikkoa kesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaksi viikkoa! Meillä on nyt mennyt viikko. Muuten ok, mutta päät eivät ole vielä terässä. Katse kun lähtee, ajatus tulee vasta hetken päästä. Hannu on hommia hieman hitaasti katsellut, mutta muuten emme ole napinoita kuulleet. Normaali päiväjärjestys vielä hakusessa, mutta osia siitä jo saatu toimimaan. -henkilökunta-

      Poista