perjantai 6. huhtikuuta 2018

Jetan paino-piikki

Kävimme maaliskuun lopulla rutiininomaisella rokotusreissulla Sofin, Pesosen ja Jetan kanssa ja tuolloin Jetan kohdalla lääkäri kiinnitti huomiota parin vuoden takaiseen hurjaan painon nousuun, joka pahimmillaan rikkoi neljä kiloa. Jetan paino normaalisti on ollut rapiat kolme kiloa.


Jetta - taustalla Jetalle tärkeä Niilo

Hämmästyimme huomiota, sillä itse emme moista muistaneet ja lupasimme lääkärin ja oman mielenterveyden vuoksi tarkastaa tilanteen. Niin teimme, tarkastimme tilanteen ja totta tosiaan, Jetan paino oli reilu kaksi vuotta sitten kivunnut äkisti neljään kiloon!

Mutta kun samaista painotaulukkoa, jota on pidetty Jetan kohdalla vuodesta 2011, tutki ajatuksella ja järjellä, kertoi se selkeän totuuden ja syyn, miksi Jetalla oli paino noussut niin hurjasti! 


Jetta

Palataan vielä Jetan alkuaikoihin. Jetta saapui meille 2011 syksyllä ja oli aluksi aavistuksen arka ja varsinkin Tippa kiusasi minkä kerkesi. Aika kului ja Jetta haki paikkaansa. Jetan hyväksi kaveriksi osoittautui Niilo, joka piti Jetan puolia ja tarjosi kurjan päivän sattuessa tukea, turvaa ja kainaloa. Jetan ja Niilon kaveruus ja ystävyys kasvoi, kunnes Niilolla todettiin 2015 alkuvuodesta kasvain. Kasvaimen totesi ja "löysi" lääkäri, mutta todellisuudessa kasvaimesta tiesi ensin Jetta sillä Jetan painonousu ajoittuu juuri näihin hetkiin!

Jetan paino oli pitkään, vuoden 2011 syksystä aina vuoden 2013 syyskuuhun n. kolmen kilon luokkaa, kunnes vuoden 2014 puolivälissä paino lähti äkilliseen kasvuun. Samaan aikaan, vuoden 2014 kesän ja syksyn aikana Niilo laihtui kaksi kiloa - ja samaan aikaan Jetan paino lähti nousuun. 





Jetan paino nousi samaa tahtia Niilon kunnon heiketessä. Niilosta aika jätti lokakuussa 2015 ja Jetan painopiikki, rapiat neljä kiloa oli pari kuukautta Niilon poismenon jälkeen joulukuussa 2015, jonka jälkeen paino lähti portaittain laskeutumaan, kunnes se 2017 loppukesästä saavutti reilun kolmen kilon tason, jolla se nytkin on. Näin tärkeä Niilo oli Jetalle. 

 Jetan painotaulukon näkemisen ja sen tulkitsemisen jälkeen, asialla on niin selkeä yhteys, ettemme ole laisinkaan huolestuneita lääkärin yllättävään painoa koskettavaan löytöön. Sen verran "löytö" tuli meillekin yllätyksenä, koska muistaneet sitä. Niilon sairaus oli raskasta aikaa Jetalla, mutta myös meille. Emme osanneet katsoa kokonaiskuvaa ja kun loppujen lopuksi Jetan paino palasi hyväksi, olimme asian kanssa sujut. Arki palasi. Emme tuolloin nähneet metsää puilta, vaikka seisoimme päivät pitkät juuristossa.

Jetta reippailee

Annamme selitteen lääkärille ja katsomme naamaa ja kuuntelemme mitä siellä lääkärikoulussa on tästä asiasta kerrottu. Asia on Jetan, lääkärin ja meidän osin loppuun käsitelty. Keskitymme halaamaan puuta (lue Jettaa) ja nauttimaan metsästä (lue Pesonen porukoineen).



2 kommenttia:

  1. Voi Jetta, ystävät ovat tärkeitä. <3

    Todella hyvä kuukausikirjanpito! Täälläkin yritetään punnita kissat kuukausittain ja data näyttää (onneksi) melko tylsältä ja suuria vaihteluita ei ole. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo yllä oleva taulukko on aavistuksen tönkkö ja perinteinen A4-paperi olisi ollut parempi (se vain oli haastava kuvata) - siitä olisi nähnyt selkeämmin, kuinka tuo kasvupiste osuu juuri Niilon sairastumisen aikoihin. Kaikilla meidän kissoilla joita puntariin saadaan on samanlainen kasvutaulukko. Taulukkoa on hyvä pitää, kun mahdollinen ylipaino tulee salakavalasti ja nouseva käyrä on hyvin pidetystä taulukosta helppo havaita. Teillä taulukko on onneksi mukavan tylsä eli kiva kuulla välillä "tylsiä" uutisia! -Pesonen porukoineen-

      Poista