Rivien välistä ruokailua

Pesoselle tuttu tuoksu, mutta Sofille eka kerta

Piipahdimme tutussa lemmikkieläinkivijalkakaupassa täydentämässä pakastelokeron tarjontaa ja siinä kassalla niitä näitä höpötellessä liikkeen pitäjälle valkeni, että taloudessamme on kissoja seitsemän ja että heidän ottamuksista pidetään kirjaa blogin merkeissä. Kauppias iski kannat yhteen ja kipaisi nopeasti pakkasen puolella. Hän palasi kädessään pätkä luovalta kuullostavan hiiri-pakasteen kanssa ja antoi sen testattavaksi. Otimme tietysti haasteen vastaan, sillä onhan kaikkien etu, että kauppias pystyy tarjoamaan asiakkaille käypää tavaraa.

Kauppias pyysi meitä laittamaan kokemuksesta viestin myymälän facebook-sivulle. Emme kuitenkaan laittaneet.

Miksi emme laittaneet, siitä seuraavassa rivien välistä luettuna;)

Murskattua hiirtä
pakasteena

Pakaste on murskattua hiirtä makkaran muodossa  - no, sulatessa se alkaa näyttämään enemmän murskatulta hiireltä kaikkine murskaantuneineen osineen ja jäsenineen, kuin makkaralta. Kissoja se ei toki haittaa, mutta herkempiä saattaa hirvittää. Hetkeä kaupasta paluun jälkeen sen tuoksu oli lähinnä kiinnostava ja se kiinnosti vielä siinäkin vaiheessa, kun pötkö oli jäisenä annosvalmiiksi puolitettu. Kolmas kerta, kun tuote oli täysin sulanut ja lautasella suolineen pätkineen syömäkunnossa, loppui kiinnostus. 

Missä mun ruoka, huokailee Tippa

"Seitsemän kuppia pöydällä". Miksi sitten Tippa harhailee ja katsoo silmiin anovasti, samaa tekee Piri joka liki nuolee penkkiä ja kaivaa vanhat 70-luvun maalipinnat esiin. Hannu huutaa nappulaa. "Kiss kiss kiss, nyt olisi herkkua tarjolla". Pesonen kaikkiruokaisena tietää, mitä herkku on mutta pimittää tietoa, pimittää pitkään. Vaikka kesä puskee jo vastasyntyneitä poikueita pöntöistä lentoon, Hannu harrastaa lautasten lomassa slalomia. Hannu tietää, että kaapin oven takana on Kuninkaallista Kania ja esittää soidintanssin. 

Tippa pörisee, mutta sen vuoksi ettei ole saanut omaa lautasta. Ei ole vielä edes nähnyt sitä. Sitä ihan oikeaa omaa lautasta, jossa on sitä ihan oikeaa omaa ruokaa. Ei edes tuoksu siltä.

Pesonen odottaa pääruaan saapumista - ei vielä tiennyt, että
pääruoka tarjoiltiin jo

Astiat kilisevät kuuden tähden-ravintolan edestä ja tarjoilu pelaa! Sofi ei hiirtä ole koskaan silmiin katsonut, joten tämä kerta voi olla eksoottinen. Sofi ei ole eksotiikan perään, vaan nuolee jo toisaalla suutansa. 

"Op, älä heitä ruokia vielä pois", saa hieman hätäinen tarjoilija palautetta ja laskee lautasen lattialle. Herkutelkoon ajan kanssa, sillä nythän on kesäyö.

"Op, älä heitä ruokia vielä pois"

Seitsemän kissan raati on armoton - tyhjentää kupin jos toisenkin, mutta jättää tiettyihin kuppeihin koskematta (vaikka on kesäyö). Liekö kissat sitten kuulleet tarinoita niistä hiiristä, joille rakennettiin kokolattiamatosta vintin ovelta rappuja pitkin ylös kaistale, etteivät jää ovelle jumiin, tai siitä hiirestä joka herkuttelee henkilökunnan kanssa kahvitauolla pipareita tai sitten vaan ovat hyviä kavereita sen hiiren kanssa, joka käy olohuoneen ikkunan luona, aluskasvillisuuden takaa morjestamassa. Hiiri on kiva kaveri, mutta pakasteena hyödytön. Sellasta tässä on tuumailtu. 

Sama lautanen kolmen tunnin päästä