tiistai 6. elokuuta 2019

Näin se kesäloma toimii

Kesäloman toista päivää jatkettiin mukavasti hammaslääkärikäynnillä. Ennen hammaslääkäriä täytyi kuitenkin tehdä radikaali veto ja ottaa kissoilta ruuat pois eli toisin sanoen sillä välin kun henkilökunta kahvitteli sukulaisten luona ja mussutti pikaruokalassa ranskalaisia ja imeskeli trip-mehua, Pesosen porukka ihmetteli kotona tyhjää ruokapaikkaa. Kylmää kyytiä, mutta silkkaa jan tappamista. Kotona kissat olisivat pyörineet jaloissa ja ihmetelleet kädettömien kokkien käyttäytymistä!

Hetkinen...!? Dessa vuu. 

Nyt meni hermot. Ei nukkuvaa kissaa saa
herättääja tunkea koppaan.
Tekee mieli pyöriä ja heilua!


Pesonen kävi hammaslääkärissä ja palasi kaksi hammasta kevyempänä kotiin. Kaksi vierekkäistä hammasta otettiin pois - toinen heilui ja toinen oli jo sen verran paradontiittisointunut. Lääkäri teki yliajalle venyneessä hoitotoimenpiteessä sen mitä tarvitsi. Hyvä näin. 

Umph! Onko nämä niitä nakkeja joista Hannu
kertoi!!??No juu ei ole kivat!

Pesosen kopitus tuli vieläkin enemmän puun takaa kuin eilinen Hannun kopitus. Pesonen oli sängyssä pötköttelemässä ja henkilökunta röhi ja yski, estääkseen kopin kolinat, samalla kun käveli Petskin luokse. Pesonen ei ollut kopituksesta lainkaan mielissään, vaan pyöri ja rimpuili villisti ja miltei hankasi nenänvartensa auki. Ulko-ovesta ulos astuttaessa Pesonen tyyntyi. 

Operaatio oli tunnin verran pidempi Hannun hammasoperaatiota. Sen se kaksi poistettavaa hammasta teki. Nyt pitäisi suu hampaiden puolesta olla siinä kunnossa, että seuraava tarkastus olisi n. vuoden päästä. Hieman toivutaan ja sitten hymyillään!

Hei ei mulla ole hajuakaan missä suunnassa on oikea suunta, joten
opettele vaikka piirtämään jos kuvia haluat! Tattis.

4 kommenttia:

  1. Tosi paha deja vu oli nyt! Meinasi jäädä lukematta koko juttu kun oli sama otsikko ja sama alku. Onneksi kuvasta näki, että nyt on erivärinen otus kopassa. :'D

    Petskille toipumisia hammasoperaatiosta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieman pelottaa tämä kolmas päivä mihin suuntaan tämä lähtee!?

      Petski tuntuu olevan vielä lääkkeissä, koska kiehnää ja on liian ystävällinen. Muuten tuntuu veijari olevan kunnossa. -henkilökunta-

      Poista
  2. Teillä kesäloma-aamut toistuvat samalla kaavalla 😁 mutta ruoan välistä jättäminen on todellakin helpompi hoitaa, kun pakenee paikalta; minä kävin viimeksi kunnon kävelyllä. Tsemiä Pesosen tähän aamuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko paeta paikalta, ei siitä muuten mitään tulisi. Onneksi on kaikenlaisia rästiasioita joita voi hoitaa.

      Petskillä aamu lähtenyt hyvin liikkeelle. On normaalin pirteä eilinen huomioon ottaen. Levolla leidi kuntoon. -henkilökunta-

      Poista