torstai 9. joulukuuta 2021

Ilmastointiasiamies

Ilmastointiasiamies kävi. Ikä n. 55v. Tai 58v. Puhui lempeästi. Oli firman merkkihaalarit. Mittaili ilmavirtoja. Kolasi mitä kolasi. Mutta sen verran kolasi, että porukat sinkoilivat sinne tänne.

Pesonen taisi ottaa kaikkein rauhallisimmin ja pötkötteli koko operaation ajan sängyn päällä. Yllättävin reaktio tuli Sofilta, joka strutsimaisesti työnsi päänsä pakastimen taakse! Istua jökötti vielä pitkään ilmastointiasiamiehen lähdettyäkin.

Ilmastointiasiamies kävi, mutta Pesonen otti sen rennosti pötköttelemällä sängyllä. Tässä ollaan jo ruokajonossa Sofin kanssa.

Paluu arkeen tapahtui lopulta melko rennosti. Yleensä on nuuhkittu vieraan jalanjäljet sun muut sotkut, mutta tällä kertaa ei mitään tällaista tapahtunut. Kun Sofikin lopulta sai pään pakastimesta, ehetyminen oli jo palauttanut Sofin kotioloihin. Hannu vilkaisi kerran TV:tä ja oli oma itsensä. Piri pomppi muutaman kerran ja oli itsensä.

Saimme jopa huokaista helpotuksesta, sillä ilmastoinnista löytyi vikaa, eikä huominen samanlainen vierailu uusiudu. Toki jossain vaiheessa saattaa kolista sitten lisää ja enempi? Mutta seuraavat kolinat tehdään sitten henkilökunnan puolesta. Vaikka kuusen saapuminen on jo parina vuotena ollut niin last season kamaa! 

Sofia hieman jännitti ilmastointiasiamiehn käynti. Pää pakastimen takana oli kivampaa.


4 kommenttia:

  1. Oikein hieno juttu, että ilmastoinnissa oli vikaa ja tyyppi ei tule heti takaisin! Eikun. :'D

    Hyvä, että Pesoska otti rennosti. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Soutaamalla ja huopaamalla perille. Tärkeintä että rentous säilyy. Mennee ensi keväälle kun tämän asian tiimoilta palataan - siinä luulossa henkilökunta loppuvuoden on. -henkilökunta-

      Poista
  2. Hmm, mitä siellä pakastimen takana näkyi vai piditkö silmät kiinni?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei Sofi kertonut. Sen verran oli sinne tinttaantunut, että taisi olla silmät kiinni. Hieman tyttö kuitenkin yllätti. -henkilökunta-

      Poista