tiistai 28. joulukuuta 2021

Joulun vieton draamaton kaari



Pesosen porukoilla joulua on vietetty juuri niin laiskasti ja vailla suurempia draamoja kuin pitääkin. Kuuseen asennettu kilikello on kilahtanut ainoastaan kerran ja ainoastaan kahdesti on alaoksille asetettu huopakoriste lähtenyt livohkaan. Aurinkoa on palvottu ja hiutaleita laskettu. Silmä on lurpottanut.


Pesonen tutkii lahjoja

Hannu ja Piri ovat tämän joulun esillä olijat, mikäli sellaiset tarvitsee valita. Hannu on kerran heiluttanut kuusta ja pari kertaa pyrähtänyt asunnon mittasuhteisiin nähden liian kovalla tilannenopeudella. Piri taasen on ollut vastakohta ja patsastellut olohuoneen pöydällä, keittiön pöydällä, sängyllä  ja aattona lahjapapereissa. Eli näiden kahden veikkosen keskiarvo on siis täydellinen harmonia. Muut ovat solahtaneet joulun hämyyn kuin poletti ostoskärryyn.

 

Piri patsastelee pöydällä


Piri patsastelee


Ja jouluhan jatkuu. Puu pysyy ainakin vielä parisen viikkoa. Jetta ja Hannu tykkäävät järsiä sitä ja eritoten Hannu tykkää istuskella puun alla. Henkilökunta palvoo puuta ja tapittaa sitä lurpottamiseen saakka. Joulu kissoilla jatkuu vähintään loppuviikkoon, kun vuodenvaihteen häiriötekijät lisääntyvät. Pientä häiriötä saattaa tulla aiemmin, sillä naapurissa pakattiin huonekaluja pakettiautoon. Liekö muutto menossa. Ylimääräinen kolina ei tietenkään olisi toivottavaa alustamaan aaton älytulitusta. 

Mutta kaari oli tänä jouluna draamaton ja se lienee näin jälkikäteen tavoiteltu. 


Laku ihmettelee aaton hiljaisuutta - tai sitten kuinka saisi  loput nappulat
napattua joululahjasta


...ja lopulta Hannukin kuukahti.


4 kommenttia:

  1. Hannu ottaa kaiken ilon irti joulusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannusta on kasvanut vallan monitaitoinen artisti:) -henkilökunta-

      Poista
  2. Mukavia leppoisia joulukuulumisia. <3

    Toiseksi alimmaisessa kuvassa oleva aktivointiruokakuppi näyttää tutulta, samanlainen on ehkä ollut meilläkin. Kunnes polkaisin sen päälle. :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leppoista ollut nyt noin viikon verran. Tänään perjantaina leppoisuus saanee väistyä. Viime vuonna pommittelu alkoi klo 18.00 ja päättyi melko tarkkaan puolen yön jälkeen.
      Ihmisille on tarkoitettu erikseen mm. polkupyörät, -autot ja -veneet!
      -henkilökunta-

      Poista