sunnuntai 5. toukokuuta 2024

Chylothorax

Hammashoitoa varten Lakua käytetään sydänultrassa, koska Lakulla todettiin 2019 syksyllä HCM eli sydänlihasta paksuntava sydänlihasrappeuma. Ultra-aika oli varattu Vantaan Tammiston Evidensiaan. Rutiinikäyntiä lähdimme suorittamaan. Varasimme siirtymiin hyvin aikaa ja ajoissa olimmekin paikalla. Siinä oli sitten aikaa kuunnella hyvinkin monotonista ja aavistuksen surumielistä odotustilaan varta vasten tehtyä taustamusiikkia. Kaikki kappaleet tuntuivat olevan samantyylisiä, samaa muottia käytetty, mutta eittämättä suurien rahojen musiikkia. 

Lääkäri pahoitteli tutkimushuoneen väenpaljoutta, sillä huoneessa oli tohtorin ja hoitajan lisäksi muutama laitteisto asiantuntija seuraamassa ultraamista. Vaihdettiin Lakun kuulumiset ja aloitettiin ultraaminen. Melko nopeasti normaali toimenpide "keskeytyi" kehkopussissa olevaan neste-löydökseen, jota tuntui olevan melko runsaasti. Nestettä oli sen verran runsaasti, ettei sydäntä näkynyt toivotulla tavalla - itseasiassa nestettä oli kauttaaltaan sydämen ympärillä. Se kuormitti keuhkoja ja sydäntä. Lääkäri tiedusteli Lakun hengitystiheyden perään, mutta mitään muutosta emme ole havainneet. Laku on ollut hyvävoipainen. Oma itsensä.

Kuvista lääkäri päätteli varovaisesti, ettei neste ollut sydänperäistä. Vasemman eteisen olisi pitänyt olla laajentunut, mikäli se olisi sydäntaudista johtuva. Samalla melko suoraan sanottiin, että epäillään myös keuhkokasvainta. Kaikki muut mahdollisuudet tunnuttiin sulkevan pois. Hammashoidon sai nyt unohtaa. Lakulle määrättiin nesteenpoisto lääkitys ja henkilökunnalle hengitysnopeuden tarkkailu eli montako kertaa hengittää minuutissa. Jos hengitys nopeutuu / hidastuu selvästi tai muuttuu pumppaavaksi, olisi syytä ottaa yhteys päivystykseen. Suurempaa liikuntaa tuli välttää. Tilanne oli sen verran akuutti, että kontrolli sovittiin viikon päähän. Jos neste ei silloin ole lääkityksellä vähentynyt, se poistetaan punktoimalla.



Saavuimme kotiin hieman hämmentyneinä. Olimme kuitenkin menneet Evidensiaan pelkkään ultraan ja nyt meillä oli kotiintuomisina akuutti potilas. Pyörittelimme mielessämme lääkärin diagnoosia ja kyselimme sanoiko hän todella niin ja mitä sillä tarkoitti?

Henkilökunta aloitti kotitehtävänsä. Lakun hengitystiheys oli päivä toisensa jälkeen normaalia eli n 23 kertaa minuutissa. Laku hengitti, söi ja oli normaali. Virkeä. Päivystystä ei tarvittu.


Kontrollipäivänä Tammiston penkillä istuimme taustatietojen varjolla vakavampina. Sama musiikki soi. Kulutti aikaa ja odottajaa. Ultrassa todettiin, ettei neste ollut poistunut mihinkään. Laku siirrettiin tehohoidon puolelle, mutta ainoastaan sen vuoksi, että nesteen tyhjennys, punkteeraus tehtiin siellä. Se oli sovittu jo viikko sitten. Henkilökunnalle annettiin tunnin happihyppely.

Laku jäi operoitavaksi ja henkilökunta lähti kuluttamaan aikaa läheiseen Citymarkettiin. Katsastamaan Vantaan palveluja. Jos Espoossa asuu iloisia ihmisiä, niin Vantaalla Tammiston seudulla rauhallisia, sillä reissulla löysimme Suomen hitaimman Hesburgerin. Tiskin takana kolmelta hengeltä kesti kahden vegeburgerin tekemiseen n. vartti. Kahvi oli valmiina termarissa. Muita tilauksia edellä ei ollut. Onneksi oli aikaa istua ja odottaa. 

Takaisin Evidensiaan saavuimme sovittuun aikaan ja liki samaan aikaan asteli lääkäri luoksemme selvästi vieno hymy kasvoilla. Nestettä oli poistettu rintaontelosta yhteensä 125 ml - vasemmalta 100 ml ja oikealta 25 ml. Samaista nestettä lääkäri heilutteli kädessään olevassa ruiskussa. Se oli maitomaisen valkeaa litkua. Neste on tyypillistä imunestettä eli chylusta ja sen rasvapitoisuus on korkea. 


Karvoja lähti kun piti tutkia

Neste oli nyt pois ja Laku oli myös kolmesta kulmasta röntgenkuvattu. Kuvissa ei havaittu kasvainta. Se mistä neste oli kehkopussiin joutunut, ei selvinnyt. Puolet tapauksista on tylpän törmäyksen (esim. auto tai putoaminen) aiheuttamaa ja puolet idiopaattisia. Tavallista kuitenkin on, että neste voi kertyä uudelleen ja sen vuoksi henkilökuntaa ohjeistettiin jatkamaan Lakun hengitystiheyden seuraamista. Se tarkoittaa myös uuden kotrollin varaamista noin kuukauden päähän. Mikäli vointi tai hengitys muuttuu, yhteys tarvittaessa päivystykseen. Nesteenpoisto lääkitys Furovet lopetettiin. Ruokavalioon lupailtiin palata myöhemmin, sillä vappu painoi päälle. Vappu painoi itseasiassa niin päälle, että simassa oli rusinat jo pinnassa ja puolet pullosta menneet parempiin suihin. Kotiin ajelimme selkeästi huojentuneempina kuin viikko sitten. Ja Laku selkeästi ajeltuneempana, sillä molemmissa kyljissä paistoi melkoinen kaljuläikkä.   




6 kommenttia:

  1. Huh, kaikkeen olet Laku joutunut! Onko nyt kevyempi olo? - Pepsi ja Max

    Onko jossain hitaampi Hese kun täällä. Teen nykyisin vain ennakkotilauksen sovelluksella. Yleensä se ei ole kuitenkaan siihen mennessä valmis vaikka tekisi kuinka aikaisin. Viimeksi meni kymmenen minuuttia yli.. - emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti on kevyempi olo, muuten nesteet ovat tulleet takaisin. Hengitys on ollut ok. -henkilökunta-

      Poista
  2. Voihan nenä mikä homma! :O Mielenkiintoinen juttu, vaikka varmasti kamala elettävä. Lakulle tsempit jatkoon, yritä olla kerryttämättä enää tuollaisia nesteitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seuraavaa kontrollia odotellessa ja hengitystiheyttä seuratessa. -henkilökunta-

      Poista
  3. Voi hurja, olipa kokemus! Toivottavasti nestettä ei enää kerry ja ell jostain selvittää, miten tuo on mahdollista. Tsempit Lakulle ja henkilökunnalle ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä! Terkut menevät Lakulle:) -henkilökunta-

      Poista