keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Jetta

Reipas Jetta
Kun Niilosta aika jätti vuoden 2015 lopulla, olimme huolissamme Jetasta, joka oli juuri saanut Niilosta tukevan olkapään ja lämminhenkisen kaverin. Elimme kaikki hetken on/off-tilassa ja etsimme paikkojamme uudessa taloudessa. Jetalle se oli tietynlainen deja vu-tilanne, sillä Jetta oli kissatalo aikoinaan jo kahdesti palautettu talolle - toisessa paikkaa Jetta oli "vain" kyhjöttänyt sängyn alla ja toisessa paikassa "sotkenut". Joka tapauksessa Jetta oli jälleen lähtöpisteessä. Kissatalolla Jetta oli hyvin arka, kukaan ei saanut koskea ja koppaankin Jetta saatiin puoliksi sattumalta. Jetan alku ei meilläkään ollut helppo, sillä Jettaa ei paljon näkynyt - ainoastaan matalan ammeen alla kuului vienoa kirahtelua. Lisäksi Tippa otti Jetan silmätikuksi ja antoi kyytiä kun uniltaan ehti. Jetan täytyi Niilon poismenon jälkeen ottaa jälleen kerran uusi kurssi ja tehdä se itsenäisesti.


Jos Jetta meille tullessa kirahteli ammeen alla, alkoi vuodenvaihteessa kirahtelua kuulemaan siellä täällä. Jetta ei paennut uutta tilannetta ammeen alle, vaan alkoi hengailemaan missä halusi! Päivä päivältä kevään ja kesän aikana Jetasta alkoi kuoriutumaan uusi sosiaalisempi kissa ja Jetta oli päättänyt jatkaa elämäänsä pää pystyssä! Jetta ei ihmetellyt tai etsinyt Niiloa, vaan näytti tietävän mitä Niilolle tapahtui ja hyväksyi sen. Olisiko olkapäiden osat Niilon loppuvaiheessa vaihtuneet.

Jetta ottaa paikkansa

Kuluvan vuoden alussa Jetta hiippaili sängyn luona ja tuli pariin otteeseen jopa sänkyyn nukkumaan. Jetta otti paikkansa aivan Tipan läheisyydestä! Olimme kaikki hämillämme - kaikki muut paitsi Jetta, joka katseli, että koska täällä aletaan nukkumaan!? Nykyäänkin Jetta hyppii sängyssä, tulee morjestamaan illoin aamuin, mutta ei nuku aivan Tipan vieressä. 

Jetta hakee paljon hellyyttä. Sitä pitää rapsuttaa, kupsuttaa, silittää, paijata ja muiskutella. Jetta on intoa täynnä ja se ilmenee leimahtelevina pyrähdyksinä. Jetan leikki saattaa kestää kaksi sekuntia ja leimahduksessa Jetta on ruokakipolla, josta se saattaa ponkaista takaisin leikkiin, tolppaan tai jakaa ne vähäiset sekunnit leikin ja tolpan kesken. Jetassa purkautuu suuri into ja jylynä se kampeaa ulos!

Jetta sulautuu leikkiinsä


Tipan kanssa tilanne on aavistuksen parempi, mutta Jetan omintakeinen kipittävä liikkumatyyli toimii bensana tulen kanssa. Jetta ei Tipan lieskoista paljon välitä, vaan kuumotuksen saatua kääntyy välittömästi häntä pystyssä takaisin! Jostain syystä myös Pesonen kuulee Jetassa "punaista". Pesonen osaa painua Jetan perään pelkästään kuulemalla Jetan tassun äänet ja siinä Pesonen on taitava. Pesonen poimii Jetan liikkeet kesken ruokailun tai ison huoneen läpi. Tilanne olisi muuten hallinnassa, mutta Jetalla on tapana murista Pesoselle ja välillä "kaveruksia" täytyykin käydä jäähdyttelemässä. Tassurysyyn asti ei olla menty, mutta varsinkin sokeaa Pesosta on syytä suojella sekä Jetalta, että Pesosen omilta liikkeiltä. Toisaalta seitijonossa Jetta ja Pesonen ovat sen verran hyvää pataa, että nuolevat toisiaan ja nuuhkivat pylpyreitään. Tyttöjen välillä lienee viha-rakkaus-suhde.





Jetasta on kasvanut suuri väriläiskä, joka hengailee ja tepastelee kylmän viileästi tiskipöytää pitkin odottaen rapsutuksia ja kupsutuksia. Kissan, joka aamulla hyppää sänkyyn puskemaan, on oltava tyytyväinen ja iloinen. Jetta on vihdoin ammeen alla kastuneet korvansa kuivannut!



8 kommenttia:

  1. Ihana Jetta! Niin ihanasti kerrottu miten Jetta löysi paikkansa! Miten kauan Jetta on teillä nyt ollut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyylinsä löytänyt Jetta on meillä asustellut nyt vajaa viisi vuotta. Sisäänajo suoritettu!

      Poista
  2. Jetta! Tiiän. Multakin hävisi tuki ja turva ja olkapää samalla lailla :-( Mutta oon oppinut olemaan, en yhtä rohkeesti kuin sä, mutta vielä ehtii. Etenkin ihminen pelottaa välillä, mutta aina vaan vähemmän. Sulla menee hienosti nyt!

    terves
    Ilona

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Kiitos tsempistä ja tsemppiä sulle! Jotkut asiat vielä peljottaa, mutta mm. jos täti tulee käymään, niin kyllä sen kanssa jo menen huiskaleikkejä!" -Jepu-

      Poista
  3. Terkkuja Triolasta, me ei oikein tajuta miten me ei olla täällä teillä aiemmin käyty kylässä. Mut ollaan, ja ollaan muuten sitten jääty nurkkiin hengailemaan -> ollaan teijän lukijoita :)

    Se piti vielä sanomani, että teillä asuu tosi ihania ammattikissoja ja on tosi mielenkiintoista lukea teidän arjesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käynkin vinkkaamassa vekaroille, että porukka on kiinnostunut kaikesta ammattimaisesta ja amatöörimäisestä käyttäytymisestä! Sopii täällä hengailla - tervetuloa Triola!

      Poista