maanantai 24. lokakuuta 2016

Pesonen onkin kettu!

Ovela kettu tuo Pesonen! Olimme päiväkahvilla ja pöydästä on suora yhteys parvekkeelle. Pesonen koputteli parvekkeen ovea ja suotuisissa merkeissä päätimme avata oven, sillä aamupäivän ajan oli hellalla porissut härkäpapu, eikä pieni tuuletus ollut ollenkaan huono ajatus! Raikas ilma ja Pesonen vaihtoivat siis paikkaa. 

Pesonen kuikuilee Vihreän huoneen levyhyllyn takaa
Sitten alkoi Pesosen ovela show! Pesonen notkui parvekkeella ja alkoi naukumaan. Pesonen naukui aina niin kauan, että Laku tuli parvekkeelle. Miltei heti sen jälkeen kun Pesonen oli saanut Lakun parvekkeelle, Pesonen tuli itse sisälle, jonka jälkeen "huijattu" Laku tuli myös sisälle. Meni hetki ja sama toistui - Pesonen parvekkeelle naukumaan, niin pitkäksi aikaa kunnes Laku saapuu, jonka jälkeen Petski tallustelee itse sisälle ja Laku perässä.

Pari kertaa Pesonen sai tällä tavalla Lakun liikkeelle. Ideana koko hommassa lienee Pesosella ollut saada Laku parvekkeelle, jonka jälkeen Pesonen itse olisi voinut mennä oviaukon taakse piiloon ja kun pölmistynyt Laku tulee sisälle, olisi Pesonen tehnyt "yllätyshyökkäyksen"! Pesonen ei tällä kertaa jäänyt oviaukolle, koska Laku ei ideaan syttynyt. Lakulta puuttui se parvekkeen ja huoneiston välinen reipas kirmaaminen, joka olisi sytyttänyt molemmat riehakkaaseen karkelointiin. Puuttui vauhti ja puuttui syke.

"Mitähän nyt keksisi", pohtii Pesonen. Taustalla Hannu (vs.) ja Laku ihmettelevät Pesosen puuhia.





Leikin hakemista vahvistaa myös, kun Pesonen sai Lakun sisälle, tapaili Petski Lakua painiin, mutta Laku ei siihen lähtenyt. Kipinää ei ollut ja Pesosen harmiksi koko homma tyrehtyi. 

Pesosen idea on pelkkä spekulaatio, mutta hyvin vahvan oloinen. Se mitä kissat keskenään puhuvat, on meille lähinnä hepreaa, mutta viestintä heidän kesken lienee selvää kauraa. "Lakuu, tuutko tänne! Tääl on...ööö...joku ötökkä!"





2 kommenttia:

  1. Hih! Joku jänskä ötökkä on juu ;) Ei kerrota ihmisille kaikkia salaisuuksia. - Pepsi ja Max

    VastaaPoista
  2. "Salaisuuksia" täällä lienee paljon, mitä kissojen välisestä runsaasta jutustelusta voi päätellä. Tulkitaan niitä parhaamme mukaan. -henkilökunta-

    VastaaPoista