keskiviikko 30. elokuuta 2017

Vekki

Pesonen on saanut kolhun, n. sentin mittaisen vekin nenän varteensa. Vekki ei ole syvä, mutta kuitenkin verestävä. Se on suurin kolhu, jonka Petski on meillä oloaikana saanut. Tätä aiemmin on lähinnä korvien ja otsan luona ollut pieniä nirhaumia tai nokareita. 

Pesosen nenän varteen on ilmestynyt pieni vekki

Vaikka Piri taputtelee silloin tällöin Petskiä, epäilemme silti, että vekki oli tullut Tipalta. Tippa on yhä enemmän alkanut viettää aikaa lattian rajassa ja juuri niillä tonteilla joita Pesonen tykkää tallustella. Yleensä Tippa suhisee ja murisee kun joku tulee liian lähelle, mutta ei aina. Mikäli Pesonen ei tiedä (koska ei näe), että Tippa on edessä, eikä Tippa sitä ilmoita, silloin Tippa todennäköisesti huitaisee. Pesonen on myös saattanut törmätä Tippaan takaapäin. Tippa on diiva, eikä suvaitse, että muut koskevat. 

Tipan makoilut lattialla tarkoittavat sitä, että henkilökunnan täytyy hieman tarkemmin katsella Pesosen liikkeitä, jotta tällaiset yhteentörmäykset vältetään. Hankalin tilanne on silloin, jos Pesonen säntää. Silloin vaarana on jo Tippaan törmäämisen lisäksi, törmääminen vauhdilla johonkin huonekaluun tms. Pelkkä älämölö tai muu päätön huutaminen ei auta, vaan tehokkain tapa saada Pesonen pysähtymään on huudahtaa päättäväisesti "stop"! Sen Pesonen on oppinut hyvin. Lisäksi Pesonen havahtuu, kun kerromme että edessä on Piri.

Tippa tykkää makoilla nykyään myös lattialla

Vekki on tullut ja kolhuja sattuu. Vaikka Tippa välillä makaakin lattiailla poikittain, niin silti hyvin mahdumme elelemään. Kiitos täytyy myös antaa Tipalle, joka muuten on erittäin tottelevainen kissa! Onneksi myös Pesonen ottaa kaiken reippaasti. Eteenpäin! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti