sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Hieno päivä

Aamulla nappasin kuvan, kun Laku leikki puupelletin palasella. Heti kuvanoton ja kuvan tarkastelun jälkeen totesin, että poika kaivaa mielummin pellettivessasta palasen ja leikkii sillä, kuin menisi oman lelukorin luokse kaivamaan jotain kivaa pehmeää tai jännää helisevää, joka on ajatuksella ja lämmöllä ostettu? Voi raasua, ei edes kunnon leikkivälineitä.

Laku kaivoi pellettivessasta pelletin palasen ja leikki sillä

Päivällä piipahdimme paikallisessa kivijalka eläinkaupassa, joka samalla juhli 40-vuotista taipalettaan ja siellä oli kaikki kissan lelut prosenttitarjouksessa. Täytyy rehellisesti myöntää tässä vaiheessa, että aamun episodi oli jo henkilökunnalta unohtunut - kohtalo sitä vastoin muisti. Ruuan oheen nappasimme kyytiin myös keppi-lelun. 

Kauppakassit tuodaan aina suoraan keittiöön, joten myös kissojen ostokset menevät ensin sinne. Keppi ei keittiön pöytää pidemmälle ehtinyt, kun se piti jo kokeilla. Aamun velikulta Laku ja aina innokas Sofi olivat tietysti paikalla. Piri pyörähteli myös jaloissa. Sofi otti paikkansa penkin kulmalta ja Laku siirtyi tason päälle kulmaruutuun. Siinä vuoroin tassuilla tapailtiin kilisevää ja suhisevaa keppiä. Lakukin rentoutui ja rötkötti omaan brutaaliin tapaan kulman reunan päällä, niin että etutassut roikkuivat ilmassa.


Laku etulinjassa uutta lelua katsomassa. Sofi taustalla.


Piri tullut myös paikalle huitomaan ilmaa


Illalla kun käsittelin kuvia, koin päivän draaman kaaren uudestaan. Hieno päivä hienolla tavalla. Ei pellettipalasessa mitään vikaa ollut. Sympaattinen pieni koliseva hajuherne, joka häviää kiusallisiin rakoihin. Kuivaa puutahan se on. Hyvä että kaivoi esille, kekseliäs kaveri. Ei ole tylsistynyt. Sydäntä lämmittävää oli myös kokea hetki keittiössä, kun kissat kokoontuivat uuden lelun äärelle. Porukalla pidettiin hauskaa. 

Laku ottaa rennosti ja rötköttää


Illalla vielä jatkoimme leikkimistä ja mukana oli myös uusi lelu. Kovassa käytössä oli. Piri möyhensi, piti hampailla kiinni ja kiskoi, ei antanut periksi - leikittäjä ei antanut periksi, molemmat olivat jääräpäitä. Rikkihän se meni, osittain. Höyhenparit putosivat lattialle. Oho. Siinä sitten pyöriteltiin silmiä ja naurettiin. Pidennettiin ikää. Koko porukalla. Ja vaihdettiin lelua. 


Laku


4 kommenttia:

  1. Meillä on kanssa tykätty leikkiä pelleteillä, mutta kun vessat alkaa olla vaihdettu hiekalle niin ne leikit jää. Onneksi korvaavaksi leluksi löytyy mm. Emännän laukusta varastettu ponnari...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ha haa! Kekseliäisyys kunniaan! Kävelylenkeiltä voi tuliaisiksi tiirailla mm. lepän käpyjä, jotka ovat aika liki pelletin paloja. Toki käsilaukutkin ovat ehtymätön aarreaitta:) -henkilökunta-

      Poista
  2. Ei varmasti ole kukaan siellä elämäänsä tylsistynyt, oli hienoja kissojen omia leluja tahi ei. :) Kissanlelut vain toistavat itseään, harva sitä jaksaa innostua kahdestakymmenestä vain hienoisesti toisistaan eroavasta variaatiosta teemasta hiiri. Pelletti tuo vaihtelua elämään!

    Täällä kuukauden hittilelu on mehupilli. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mehupilli! Oi tuo kaappien kätköissä lojuva monitoimiväline! Sillä samat piilopaikat kuin esim. pelletin palasella, mutta pilli jättää kiehtovasti häntänsä esille. Mukavasti rapisee.

      Totta turiset hiiri variaatiosta; monet hiiret ja hitkuttimet ovat jääneet hankkimatta kun eivät eroa toisistaan. Vielä kun sen täytyisi sen verran kilistä, että Pesonenkin pääsee nauttimaan. Onneksi ovat itse kekseliäitä. -henkilökunta-

      Poista