On taaskin sunnuntai
Ja haalarit jo nurkkaan jäädä sai
Eikä kiire laisinkaan
Herätyskellokin on hiljaa vaan
Pesonen |
Nyt on meinaan toodellaaa laaiskaaa kissaaa, kun koittaa kello ilta-kahdeksan leikkituokion aika. Hyvä kun saadaan matonreuna puolilleen - tulisivat edes makaamaan, näennäisesti osallistumaan! Laku hieman yrittää, samoin Sofi. Pari piruettia Lakulta ja Sofilta vartin istunto teltassa. Pesosesta ei leikkijäksi ole - nukkuu ja puhisee. Pötsi tiukasti pedissä kiinni. Saattaa ehkä venytellä tai vaihtaa petiä. Hannu tulee paikalle, jos on tullakseen. Silmät yleensä ristissä. Unessa koko ukko. Hurjimmillaan saattaa haukotella. Sen jälkeen liukuu sohvan alle pitämään sadetta.
Tippa nukkuu, Jetta nukkuu. Piri kukkuu, mutta ajatus nukkuu. Piri saattaa lampsia jossain vaiheessa paikalle, mutta "nälkäinen kulkija suhaa grillin ohitse". Puolen tunnin tuokio on olemattomien kärpästen huitelua. Pitäisikö olla heiluttamatta keppejä, etteivät kulu?
Sofi |
Aikaa seisoskella siinä ja tässä, kyselemässä
Pitelemässä seinää paikallaan
Aikaa opetella elämän rytmi, elämän tyyli
Elämän laulu rytmin oikean
Laku |
Siitä paljon saada voi
Tyytyväinen laulu soi
Laiskureita laulattaa
Hoi laari-laari-laa… hoi laari-laari-laa…
Laiskureita laulattaa
sanat; Sauvo Puhtila (Saukki)
Tippa |
Ettei ole palellut viime päivinä vai? :D
VastaaPoistaLöysiä katteja. Helteestä viis, silti Pesonen hakeutuu jo aamusta aurinkopaikalle makailemaan. Naatiskelija.
Poista