sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Lauantai laskiainen

Lauantain laskiaispainit Lakun (oik) kanssa
Lauantai aamua täällä mentiin kuin laskiaissunnuntaita, kun Pesosella oli vauhti päällä. Painikaveria ja palloa haettiin joka käänteessä ja touhua sai aamukahvia särpiessä ihmetellä useamman minuutin ajan. Mieleen tuli Saukin Pikkuoravien iloinen rieha. 

Parvekkeen oven suulla kytättiin kaveria, ohikulkijaa taputeltiin tassulla, leikkikoria laitettiin uuteen järjestykseen ja oman petipaikan ympäristö kartoitettiin. Kaikki oli pääosin sitä tuttua ja laadukasta puuha Pesosta, eikä periaatteessa mitään uutta, mutta... Mutta kun sitä on vaan niin pirun hauska katsoa! Samoin se kuinka Pesosella on tilaa touhuta, vaikka kysymyksessä on hieman isompi kissatalous. Sokkona sekahakuun. 


No, kahvihan siinä jäähtyi kun kameraa piti kaapista hakea. Ja Pesonenhan temppuili pitäen välillä salataukoja, jolloin kuvaaja ehti viedä välillä kameraa pois. Aamujumpat kaikin puolin. 

Kun kerta laskiaissunnuntai vietettiin täällä jo eilen, niin tämä aamu on vedetty sikeitä! Pitkä viikonloppu!

Meno - paluu

2 kommenttia: