tiistai 25. huhtikuuta 2017

Loukutus

Loukutus on tällä erää meidän osalta ohi - tuloksettomana. Karkulaisesta ei ole saatu yhtään täysin varmaa havaintoa. Sitä vastoin, näin jälkikäteen ajateltuna pienellä, mutta tiheällä omakotitaloalueella liikkui harvinaisen paljon muita kissoja. Liian paljon vapaana ulkoilijoita. Loukkuun napsahti tusinan verran eri kavereita. Lisäksi loukkuun meni muutamia siilejä ja ainankin yksi varis. Yksikään eläin ei loukkaantunut. Siilit poistuivat loukusta ajan kanssa (loukun ovi laitettiin auki niin, ettei se napsahtanut uudestaan kiinni) ja varis käveli pois aivan rauhallisin mielin. Ruoka oli kaikille maistunut ja hyvä niin, sillä esim. siilien ravinto lienee kohmeloisen kevään vuoksi kortilla. Ruokkikaa siilejä erikseen, kunnes niiden luonnollinen ravinto heräilee!

Omakotitaloalue oli siis täynnä kissoja ja joukossa myös hyvin samannäköisiä kuin karkulainen. Jotkut vinkit olivat "varmoja", mutta lopulta kovin epävarmoja. Jos kissa katoaa, etsijöille ja silminnäkijöille olisi apua mikäli kissa olisi kuvattu esim. molemmilta kyljiltä. Selkeät tuntomerkit, läiskät ja viirut on selkiö, samoin kuva naamasta. Häntä on myös yksi hyvä tuntomerkki; tuuheus, pituus, väritys jne... Loukuttajia ajatellen myös kissan lempiruoka olisi hyvä tietää. Tässä tapauksessa omistaja ei suoraan osannut sanoa, mistä kissa tykkää. Kissa kannattaa myös kouluttaa tuntemaan oman nimensä. Kun kutsutaan, saa namin. 

Tämäkään ei ollut oikea kaveri


Linkki etsijäkoiran ja omistajan välillä on ollut aavistuksen flegmaattinen. Koira ei ole käynyt kuukauteen ja näin karkulaisen reviiri on jäänyt täysin arvoitukseksi. Koiraa lupailtiin viimeksi pääsiäisen jälkeen, mutta pääsiäinenkin alkaa olemaan pelkkä muisto. Lisäksi alueella on ollut jo useamman kerran jälkiä hävittävät sateet. Tilanteet nollautuvat. 

Pari loukkua on vielä jäljellä, kuin katiskat katollisessa altaassa. Yksi urhoollinen käy niitä vielä viikon verran tarkastamassa. Tämän jälkeen jää jäljelle karkulaisen ilmestyminen ihmisten pariin, näköhavainnot tai etsijäkoiran käynti selkeillä merkkauksilla. Ei mahda.

Ilman ihmisten avuliaisuutta, emme olisi pystyneet etsimään karkulaista näinkään tehokkaasti. Kiitos siitä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti