torstai 8. kesäkuuta 2017

Päivä puskan takaa

Hannulla pitkä päivä edessä

Kissoilta kun ottaa ruuat pois, jossain vaiheessa tulee se "murtumispiste", se hetki jolloin kissat kertovat sen henkilökunnalle. Tänään se piste tuskin kuitenkaan oli se hetki, kun Jetta kömpi sänkyyn ja alkoi "syömään" henkilökuntaa. Jetan "syöminen" oli pientä naukkailua sieltä täältä, maistelua kyynärpäästä, nipistelyä pikkuvarpaasta. Onneksi vieressä ollut romuluinen Piri tyytyi maistelun vastikkeeksi vain istuskelemaan kahden tokkuraisen palvelijan välissä.


Hannu aamulla kiehnäämässä

Herätystä venytettiin niin pitkään kuin mahdollista ja hienosti se keskikesän yleensä valoisassa aamussa onnistui - kiitos sateisen sään. Henkilökunta osasi lopulta pimittää päivän eläinlääkäriretken niin hienosti, että "arpaonnen" saanut Hannu kiehnäsi sängyn päällä, ilman mitään aavistuksia ja katseli takapihan menoa aivan rauhassa, vielä varttia ennen lähtöä. Kolikolla saattoi tässä tapauksessa olla myös toinen puoli, sillä kopitusvaiheessa Hannu sai ennen näkemättömän ja - kokemattoman paniikin ja sen sai kokea myös meistä toinen kopittaja. Iskuja tuli vasemmalta, oikealta ja edestä. Hannun loukkuun laitto keskeytyi useamman sentin vekin paikkaamisella. Olisiko lähtö tullut Hannulle hieman liian yllätyksenä!?


Osumia tuli!

 Hannu tuolla, Hannu täällä -  eläinlääkärillä kermanpunaisten kissojen päivä. Tuntui että useampi "Hannu" oli samaan aikaan käynnillä. Meidän Hannulle tehtiin hammastarkastus, vuosihuolto. Hammaskiveä ja Keijujen asuntojen huoltoa. Paljon hälinää ja taustaääniä, laitteita ja lääkäreitä. Kakofonian keskellä kuului kimakka poran ääni ja Hannu säpsähti, tarkkaan ottaen pelästyi. Viime kerran käynnillä nukutus oli keskeytynyt liian laimeiden unilääkkeiden vuoksi ja nyt tämä kimakka ääni palautti Hannulle ikävät muistot mieleen. Avokonttorirakenteissa on omat haittapuolensa.

Tällä kertaa nukutus onnistui ja hyvä niin, sillä hoitopöydälle jäi hammaskiven lisäksi myös yksi etuposkihammas. Hampaiden hienosäädön lisäksi Hannu sai lääkäriltä puhtaat paperit - jopa viimeksi parjattu paino on pysynyt keski-ikää ylittävällä kaverilla hallinnassa. Puheeksi otettiin, mutta piiskalta säilyttiin.


"En leiki", päätti väsynyt ja tokkurainen Hannu, vaikka
Jetta pallon vierittikin.


Kotona kuola valui ja kaikki olivat hieman epäilyttäviä. Kehenkään ei voinut luottaa. Jetan tarjoama pallokin oli epäilyttävä; "En leiki, siinä on taka-ajatus", tuumi Hannu. 

Hannun kiusaaminen jatkuu vielä tovin, sillä "raksuaddikti" on nyt kovan ruuan kieltokuurilla joitakin päiviä. Sitä ei tokkurassa pötköttävä kaveri vielä tiedä. Ei ole kerrottu. Hammaskalusto on nyt kuitenkin kunnossa ja sillä taataan nappularuuan rouskuttaminen jatkossakin. Hyvää jaksanee odottaa, vai mitä Hannu!

4 kommenttia:

  1. Jaa, menisikö sympatiat Hannulle vai henkilökunnalle.. Laitetaan molemmille :D Meidän kalenterin mukaan tähän aikaan vuodesta saa laittaa useamman onnittelun sinnepäin, joten onneaonneaonneaonneaonnea! - Emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoskiitoskiitoskiitoskiitos! Kalenteri on oikeassa - juhlat tulevat viikonlopuksi. Laitettiin ensin hampaat kuntoon, sen jälkeen herkutellaan.
      Käsi-kuvan jälkeen sympatiat kelpaavat niin henkilökunnalle, kuin Hannullekin. Kiitos sympatioista! Elämä palailee täällä mallilleen - Hannu puski n. klo 21.10. -henkilökunta-

      Poista
  2. Hannustapa on villipeto kuoriutunut!

    Hienoa, että itse eläinlääkärissä meni kuitenkin hyvin ja painokin oli ok. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannulla on tuo ärhäkämpi luonne kasvanut, mutta edelleen pääpusu on se salainen ase, jolla sen saa lopulta koppaan. Lääkärissä oltiin kilttiä (jännittynyttä) poikaa; hienoa, että kaveri oli loppujen lopuksi varsin hyvässä kunnossa.

      Tänä aamuna Hannu on ollut vielä hieman tarkkailijan roolissa, mutta antaa silti rapsutella. Kerää luottamusta ja sitä annetaan.

      Poista