perjantai 4. elokuuta 2017

Huhun jälkeinen viikko

Tipalla kiikarissa takapihan vierailija

Pesosen porukoissa toivutaan pikkuhiljaa viikon takaisesta huhusta, joka juontuu blogitapaamisesta Porvoon kissamuseolla. Siellä museon vitriinissä komeili Muumi-perhe ja bloggareiden keskusteluryhmissä lähti huhu liikkeelle, että Muumit ovat kissoja! Helsingin Sanomien tutkimuksen mukaan, Muumit ovat lähinnä Länsi-Afrikan kosteikolla eläviä kääpiövirtahepoja. Tiedä häntä? Oli niin tai näin, niin jotain vinksahtaneisuutta on myös Pesosen porukoilla ollut tällä viikolla. 

Kuun vaihteeseen kuuluu kissojen punnitus ja se on aina oma operaationsa. Ei ole lainkaan varmaa, että ensimmäisenä päivä olisi yksikään kissa käynyt puntarilla. Jotkut rimpuilevat niin paljon ja joitakin kavereita ei vaan yksinkertaisesti kiinnosta. Sofin kohdalla punnistus onnistuu parhaiten niin, että (pahvi)laatikkoon laiteaan herkku ja tyttö nostetaan laatikko sylissä puntarille. Homma toimii niin pitkään, kun namua löytyy.

Sofissa on koomikon vikaa
 
Sofi osaa olla punnituksen suhteen myös melko humoristi. Kun punnitus on Sofin osin tehty, aloittaa Sofi puntarin kanssa leikkimisen. Vähän väliä Sofi löytyy puntarin päältä makaamassa, mutta juuri sen verran, ettei esim. punnitus suoraan onnistu. 

Henkilökunnan nukkumavuorolla, yöllä, sängyssä on liikenne kuin Stockmannin pyöröovissa. Viime yönä kun Tippa piipahti toisaalla, säntäsi Hannu äkkiä tyynyjen väliin! Välillä paikkaa on havitellut myös Piri! Lukijalle tilanne ei välttämättä avaudu, mutta henkilökunta on ihmeissään, sillä paikka on nakutettu Tipan kantapaikaksi. Ei kaksi ilman kolmatta, sillä myös Jetta on viime aikoina tullut yhä rohkeammaksi. Jetan ja Tipan välit ovat kautta aikain olleet hieman kireät, mutta nyt tytöt näyttävät paikoin olevan hyvääkin pataa. Jetta saattaa Tipasta piittaamatta tulla henkilökunnan nukkumapaikalle auliisti puskemaan ja pörisemaan ja Tippa "saa" samalla nuuhkia Jetan viuhuvaa töpöhäntää!

Jetta reipastuu viikko viikolta 


Piri tuli ihmettelemään pörinää
Tänä aamuna henkilökunta ehti muuttaa viikolla poimimansa mustikat piirakan muotoon. Kun piirakkaa tehdään, esiin kaivetaan myös mummon (joka kissoista ei juurikaan piitannut, koska sotki kukkapenkit) vanha, kunnolla pörinää pitävä vatkaaja. Yleensä vatkaajan pörinä ei kissoja hetkauta, mutta tällä kertaa Piri tuli kuikuilemaan konetta ja tekosia. Kaula pitkänä ja silmät pyöreinä Piri katseli kaapin takaa ja ihmetteli, että mikä hemmetin kopteri siellä jyskyttää. Kerroin siinä sitten Pirille mitä tässä tehdään ja Piri kuunteli ja otti lopulta penkin alta kunnon makuuasennon. Piri oli selvästi puuhista kiinnostunut.

Aiemmin tapahtui myös takapihalla. Hieman yllättäen takapihan pikainen vieras ei kiinnostanut muita kuin Tippaa. Tipan kanssakin oli tekemistä, sillä vasta vieraan poistuminen herätti Tipan mielenkiinnon. Näillä kulmilla taitaa jänis-eläin olla jo kovin tuttu vieras. Samaa voi myös sanoa kivasti ruokaa rouskuttavasta siilistä, joka ei parvekkeen yllä sen suurempaa liikehdintää saa aikaiseksi. 


Auringon hiipuminen on huomattu - tänään se kytee, sillä se on kasteltu. Pimeä tulee aikaisemmin. Onko kissoilla kesän riennot jo takana ja uusia kuvioita hiotaan syksyä ajatellen? Uusia asetelmia. Saa nähdä mitä syksy tuo, sillä Lakulla ja Pirillä on välillä ollut mestaruustason mittelöitä, selkeitä yhteenottoja talon herruudesta? Pesonen on nauttinut auringon paahteesta, aina kuin vain mahdollista. Koleammalla kelillä Petski on ollut reippaampi. Se on aina mukava nähdä. 

Vaan kotosaltahan tämä tuntuu, oli se sitten vaikka vähän vinksahtanutta. Vähän niin kuin mäkiauto ilman jarruja. Kyllä se lopulta johonkin pysähtyy! Nautitaan kyydistä! 

Takapihan vieras oli nälkäinen jänis

3 kommenttia:

  1. Pörisevät härvelit Eivät Ole Kivoja! Imuri on pahin, mutta hiustenheiluttaja ja vatkauskone (erittäin harvoin esillä, onneksi) tulevat heti kannoilla. Mamin kahvinpöristäjään on niin totuttu, että se ei häiritse.
    Pupu! Me ollaan niin korkealla, että pitää katella enemmän tipuja, mutta kyllä tuommoinenkin joskus pihassa hyppii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, imuri ykkös-pahis! Hiustenheiluttajaa nää hipit ei taida käyttää; ei tiedetä mikä se on. Eikä tuota kahvipörisijääkään ole - Laku hajoitti sen. Pupusiilikettulintujaperhonen. Tänään tulee kissa-täti. Kai senkin voi laskea. -Sofi, Laku, Hannu ja Piri-

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista