perjantai 25. elokuuta 2017

Pigmenttitäplät

Viime postauksessa (http://kissapesonen.blogspot.fi/2017/08/kissan-tassut.html) ollut Hannun tassukuva herätti lukijoissa kyselyitä. Kuvassa näkyy Hannun tassussa kuivan kuluman lisäksi outoja pieniä tummia läiskiä. Kyseessä on pigmenttitäplät, joita Hannulla on ollut aina. Ne muuttavat ajan kanssa muotoa ja paikkaa. Välillä niitä on enemmän ja välillä vähemmän. Samaisia pigmenttitäpliä löytyy myös Hannun nenästä ja ikenistä. 


Hannu nuorena poikana...
...ja nyt.

Pigmenttitäplät ovat punaisilla kissoilla melko yleisiä. Mm. netin keskustelupalstoja selaamalla tulee asialle myös vahvistus:  



Minulla on 10v punainen naaras kissa. Täpliä alkoi ilmestymään noin 2 vuotiaana. Ikeniin ja nenään. Toki tästä pelästyin ja käytiin lääkärillä. Tosiaan ihan harmittomia pigmenttiläiskiä. Nykyisin kissani nenä on melkein kokonaan täplän peitossa.


-teksti keskustelupalstalta-



 Luotettavammalta taholta eli Sari Haikka, Kissan uudessa kotilääkärikirjassa kertoo, että pigmenttiläiskät ovat normaali ilmiö myös limakalvoilla.

 Eläintenhoitajaopiskelijoiden kouluttaja Päivi Ylikorpi kuitenkin ohjeistaa Kissakas sivustolla, ettei ihon värin muutokset kuulu normaaliin vanhenemiseen, e l l e i  kyse ole punaisesta kissasta. Punaisilla kissoilla näitä pisteitä saatetaan tavata mm. huulissa, nenässä, ikenissä ja silmäluomissa. Muunvärisillä kissoilla ihomuutokset kannattaa käydä näyttämässä eläinlääkärissä!


Myös Sofilla on täpliä nenänpäässä ja se johtuu Sofin nenän alueen punaisuudesta. Sitä vastoin Jetan kirsun eli nenän seutu on sen verran rusehtava ja pääväriltään valkoinen, ettei pigmettitäpliä nenässä ole. Jetalla on puhtaan punertava kolmio kirsu.


Asiasta huolestuneiden kannattaa kysäistä asiaa eläinlääkäriltä.



Sofi nuorena. Tarkkasilmäiset havaitsevat pienen alkavan täplän nenän oikean puoleisessa osassa  (kuvassa vasemmalla). 





Lähde: Sari Haikka: Kissan uusi kotilääkäri (Gummerus)
Päivi Ylikorpi: www.kissakas.fi



 .

7 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Ja kysymällä viisastuu. Mutta kuten todettua, mikäli asia tulee joskus eteen, kannattaa kääntyä lääkärin puoleen. -henkilökunta-

      Poista
  2. Meidän edesmenneellä punaisella Nannalla oli myös näitä suloisia täpliä. Tuo eka kuva on sit huippu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punaisten kissojen juttu siis. Hannu on aina ollut persoonallinen kuvattava! -henkilökunta-

      Poista
  3. Meidän edesmenneellä punaisella Nannalla oli myös näitä suloisia täpliä. Tuo eka kuva on sit huippu!

    VastaaPoista
  4. Hauskat täplät ja hieno Hannu! Hyvä postaus, kiitos tiedoista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin täällä täplien kanssa. Hannu kiittää hienoudesta! -henkilökunta-

      Poista