tiistai 30. maaliskuuta 2021

Salta Katten



Vinkusta, autosta ovat automakeiset loppuneet ja henkilökunta vaikeroi uusien jännittävien makeisten perään. Tavallinen Sisu aski on tylsä, eikä suussa sulavaa Hockey Pucker salmiakkia tahdo löytää mistään (paitsi ehkä Kärkkäiseltä, mutta ei sinne aina mennä). Silmä etsii, mutta ei löydä. Makeisen täytyisi olla vegaaninen ja lisäksi kuskin, että GPS:n mieleen. Ei ole helppo homma ei. 

Sitten hyllystä hymyilee pieni Fazerin keltainen pussi, jossa on kissan pää! Salta Katten. Fazerin sivuilla kerrotaan, että klassikko aina vuodelta 1952 saakka on palannut uudessa muodossa. Lisäksi tämä salmiakki makeinen on vegaaninen. 

Pussi avataan varovasti, mutta kuitenkin sen verran kiireellä, että repäisy tehdään päinvastaisesta kulmasta josta pussi itse neuvoo avattavan. Pussista paljastuu iso pino pieniä mustia kissanpäitä! Salmiakkipäitä. Kehtaako näitä syödä, voiko kissakuvioisella patakintaalla ottaa kuuman uunipellin, voiko kissasukilla kävellä? Nyt maistetaan, sillä tämä on makeinen. Kissa vie kielen ja henkilökunta istuu huuruisessa autossa aivan hiljaa. Niuhempi versio ratin takana mymisee ja GPS namittelee. 

Itse makeinen


Karkki on makua ja koostumusta lukien lempeämpi ja pehmeämpi kuin esim. merkkari. Karkki on kaunis ja kaunista karkkia mukavampi syödä. Pussin koko on pienehkö 70 grammaa. Taskukoko.

Jälkimausta jää hieman jano ja tekee mieli huuhtoa suuta - joten autokarkiksi tästä ei suoraan ole. Maku jakaa mielipiteitä, sillä se on vähissä arvosteluissa saanut 2-5 tähteä / max viisi tähteä. Salmiakkia joka tapauksessa. Ja makuasia:)

 https://www.fazer.fi/tuotteet-ja-asiakaspalvelu/13344/salta-katten-70-g/


Salta Katten, Fazer



6 kommenttia:

  1. Tykkäsin kovasti kaikista kissanruokien arvosteluista ja näköjään tykkään myös ihmisruokien arvosteluista. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tasapuolisesti kaikille jotain kivaa:) -henkilökunta-

      Poista
  2. Olipa mielenkiintoisesti rakennettu arvostelu! Mekin maistettaisiin, mutta emäntä ei anna. Tosin emäntä sanoo että parempiakin on, mutta kyllä nuokin on siihen uponneet :D - Pepsi ja Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Peps ja Max, on tärkeätä pitää emäntäkin ravinnossa. Ja katsokaa ettei se vaan syö teidän nappuloita:) -Pesonen, Sofi, Laku, Jetta, Hannu, Tippa ja Piri-

      Poista
  3. Tuohon sarjaan kuuluu myös Söta ja Sura katten, sura on mun suosikki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, hyvä tarkennus! Täytynee tutustua kunhan jostain löytää:) -henkilökunta-

      Poista