perjantai 12. joulukuuta 2014

Jetta

Kompakti kokoinen 4 1/2-vuotias Jetta-tyttö kuului kissatalon arkoihin asukkaisiin. Vuoden verran oli vierähtänyt talolla ja sinä aikana oli käyty mm. kahdessa paikassa koeajalla. Korvankärki on vajaa ja häntäkin hieman töpö. Jossain joskus jotain tapahtunut, jota ei niin välittäisi muistella. Jetalle nimi alkoi hahmottumaan kotimatkalla, kun ajoimme ystävämme auton perässä milloin hieman lähempänä ja milloin kauempana. Lähellä ollessa näimme auton takakontissa suurin kirjaimin lukevan (Volskwagen) JETTA. Siitä tuli siemen nimelle ja lopulliseen mittaan nimi kasvoi kun Jetta melko pian kotiuduttuaan alkoi pitämään samanlaista nirskuntaa ja kirahtelua, mitä tämä ystävämme auto piti! Selvät merkit.

Jetta on nimi jota käytämme nykyäänkin, mutta sen lisäksi puhuttelemme Jettaa myös nimellä Jepu, Jebou tai Jeppu

Jetta nukkuu
Hankala oli alku meilläkin, sillä talouden toinen tyttökissa, Tippa ei tahtonut Jettaa sulattaa ja Jetta valitsikin alkuajan majapaikakseen ammeen alustan. Jetta kuitenkin taisteli paikastansa talossa ja jätti amme-elämän taaksensa. Häntä pystyssä Jetta otti henkisen työvoiton.

Vielä jokin aika sitten Pesosen kanssa Jetta ei niin välittänyt kaveerata, vaikka seitijonossa puskettiinkin. Nykyään "väärinkäsityksiä" on vähemmän ja Jepu ja Petsku tulevat paremmin toimeen.

Jetta on aavistuksen arka, mutta erittäin reipas ja leikkisä nopeine johtopäätöksineen; uusmaalainen. Sydämellinen yllättäjä, joka tykkää todella paljon rapsutuksista.  Ja Jettaahan on mukava rapsuttaa kupsuttaa, sillä Jetan turkki on erittäin pehmeä. Hellyyden tarpeesta Jetta ilmoittaa puskemalla - törmäämällä jalkoihin.

Jetta Ja Niilo
Niilo on ollut se joka on pitänyt Jetan puolia, kun esim. Tippa on antanut Jetalle kyytiä. Siitä hyvästä Niilo on saanut Jetalta pyyteetöntä huomiota ja rakkautta. Niilo on Jetalle porukan tärkein kaveri ja kakkosena tulee sulatettu seiti. 

Muuten Jetta on pessimistinen ruokailija ja epäilee kaikkea; ei syö lihaa, ei matolääkkeitä, ei mitään erikoista.

Huisku-leikit on eniten mieleen, ellei katollaan oloa ja unissa miukumista lasketa. Tai rapsutusta ja jalkoihin törmäilyä tai Niiloa tai seitiä tai pihan oravia tai kulmapöytää tai...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti