torstai 22. joulukuuta 2016

Sähköä ilmassa

Jo on tunnelma sähköistynyt! Kissat pyörivät kuin neuvoton kokki kuuman puurokattilan ympärillä. Kuumia perunoita putoilee lattialle ja sinitarralla paukutellaan joulukortteja seinään. Hannu sai oman joulukortin! Tosiasiassa Hannu on saanut korttinsa jo useampana vuotena. Hannu on siis useamman vuoden hurmuri. Ovat muutkin hurmanneet, sillä useammassa kortissa lukee saajissa, että kortti on osoitettu myös kissoille. Samaa perhettähän tässä ollaan.

Hannulle postia


Lanko piipahti päivällä kahvilla ja Jetta polkaisi morjestamaan ja nuuhkaisemaan miltä tuoksuu Riihimäkeläinen lanko. Läpi meni ja lanko sai kahvinsa juoda. 

Valoja on ripusteltu ja ruokia tehty. Laku ja Sofi tapittelevat vuoron perään mitä henkilökunta puuhaa. Kylläpä on tapittavilla kissoilla ympyräpyöreät silmät! Vaikka Piri tunnetaan hötkyilijänä ja pienenä arkajalkana, on Pirikin tullut aivan viereen ihmettelemään sähkömiehen linjavetoja. Taitaa Piri tietää, että ei siellä mitään pistorasiaa ole, turhaan vetelet!

Kun kuusenmatto ilmestyi lattialle, kävi Tippa sen tarkastamassa. Tippa on yksinoikeudella porukan kuusenmattotarkastaja. Sitä se on ollut aina. Yleensä Tippa heittäytyy matolle "uimaan", mutta tänä jouluna uinti jäi väliin. Ehkä myöhemmin nähdään kuitenkin pieni pulahdus?

Tippa tarkasti kuusenalusmaton


Jos rivien välistä oikein luettiin, niin kuusi on sisällä! Hädintuskin se on ehtinyt oikomaan puutuneita oksiaan ja hörppimään maukasta Päijänteen vettä, kun ensimmäiset kerkän maistajat ovat tulleet paikalle. Suuremmilta karsimisilta on kuitenkin vältytty. 

Illan aikana on kuitenkin yksi asia varmistunut; Pesonen on tiedostanut sen, että kuusi on paikalla. Aivan hetki sitten, Petski pötkötteli kuusen alla olevien alustojen päällä! Pötköttely ei ollut mitään satunnaista kellahtamista, vaan määrätietoista asennon ottamista.

Pesonen otti paikkansa kuusen alta.


Tunnelma on yhtä sähköinen kuin vajaa 700 km ylempänä. Tunnelma on hyvällä tapaa sähköinen!

2 kommenttia:

  1. Hienosti siellä sujuvat jouluvalmistelut. Kissoille(kin) osoitetut joulukortit on parasta, meillekin niitä tulee. :)

    Piti aivan kahdesti katsoa alimmaisen kuvan tennispallokuusenjalkaa, että onko se kissoille jonkinlainen lelu, mutta taitaakin olla turvajärjestely?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kortit ovat mukavia! Tarkkasilmäiselle tennispallobongaajalle selitys löytyy vuoden takaisesta kirjoituksesta (http://kissapesonen.blogspot.fi/2015/12/pesonen-tekee-tuttavuutta-mummon-kanssa.html), mutta tiivistettynä voi sanoa, että kyse on nimenomaan turvallisuudesta.

      Poista